Ihminen on käynyt kuussa. (Aivan varmasti. Katselin kuuluisia askeleita Heinolassa tädin sohvalta mustavalko-televisiosta aamuyöllä iäisyys sitten. Olen vakuuttunut niistä, vaikka jotkut uskovat, että Armstrongin askeleet oli kuvattu studiossa.) Marsia kohden on lähetty luotaimia vuosikymmeniä ja viime vuonna luotain törmäytettiin Saturnukseen. Ja nyt ihmiset pyörivät kuukausikaupalla avaruudessa maata kiertävässä kapselissa, mutta kunnon korkkia ei ole pystytty kehittämään. Siinä insinöörit ovat pahasti haksahtaneet. Heidän olisi kiireemmin syytä paneutua korkkeihin.
Siis kuinka purkkien ja pullon korkit voidaan tehdä niin onnettomiksi, huonoiksi ja vaikeiksi? Esimerkiksi tuoreita hedelmäpaloja sisältävät muovipurkit. Aivan käsittämättömän vaikeita avata. Sormilla ei avaus onnistu, koska korkki on niin tiukka, että sormieni voima ei riitä edes liikauttamaan korkkia. Ujutan ruokailuveistä kannen ja purkin väliin (vaatii miltei suurennuslasin, jotta osuu oikeaan väliin), väännän väkisin ja puolet purkin mehusta on rinnuksillani. Tosi kiva juttu.
Parhaillaan taistelen käsirasvapurkin pumppukorkin kanssa. Joko se putoaa pois tai ruiskii käsirasvat ympäriinsä.
Pahimmat korkit ovat nämä ns. halvatun lapsilukolliset. Niitähän löytyy esimerkiksi kaikista tujuista kodin puhdistusaineista. Ymmärrän, miksi niitä käytetään, mutta…
Niidenhän pitäisi toimia niin, että nosta ja kierrä. Muka helposta avausohjeesta on usein oikein painettu piirros korkin päälle. Höh, turha vaiva…
Joka toisessa pullossa ehkä onnistun toimimaan ohjeiden mukaan niin, että saan sen oikealla tavalla auki. Mutta joka toinen pullo vaatii järeämpiä otteita. Yleensä se tarkoittaa rautanaulaa ja vasaraa.
Eli tässä näppärä ohje: Jos se halvatun korkki ei suostu aukeamaan, ota rautanaula ja vasara. Rautanaulan pitää olla sellainen pitkä ja kohtuullisen paksu. Sitten lyöt reippaasti rautanaulan korkin läpi. Koska sieltä pullosta pursuaa hieman nestettä, kannattaa avaus tehdä esimerkiksi kylpyhuoneen kaakelilattialla, josta sotkun voi helposti puhdistaa. (Lattialla on sitten jo lattianpesuaine valmiina.)
Sitten nyppäiset naulan pois. Ja avot: korkissa on reikä, josta on helppo kaataa puhdistusainetta. Tosin ainoa huono puoli tässä on, että näin korkki on koko ajan auki. Mutta jos se rassaa hermoja, niin voihan sen reiän päälle kietaista palan alumiinifoliota.
Eija Isotalo
toimittaja