Maija Karala
Maaliskuisessa metsässä kuuluu äänekäs huutojen sarja. Ei sitä varsinaisesti lauluksi voi sanoa, mutta selvästi jollakulla on kevättä rinnassa. Äänen lähteeksi paljastuu suomalaisittain harvinainen tapaus: valtaamaansa pesäkoloa kuuluttava pähkinänakkeli.
Pähkinänakkeli sekoittuu mielessä helposti pähkinähakkiin. Ei siksi, että linnut mitenkään muistuttaisivat toisiaan, vaan nimien hämäävän samankaltaisuuden vuoksi.
Pähkinänakkeli eroaa täplikkäästä, variksensukuisesta pähkinähakista kuin yö päivästä. Se on vain talitiaisen kokoinen lintu, jolla on sinertävä selkä ja musta rosvonaamio järeän tikkamaisen nokan takana.
Pähkinänakkeli kiipeilee ketterästi puiden rungoilla, jopa pää alaspäin, mitä muut suomalaiset linnut eivät juuri tee. Ravinnokseen se popsii pähkinöiden ja siementen lisäksi mieluusti myös hyönteisiä. Etenkin siluettina korkealla puussa näkyvän nakkelin sekoittaa helposti puukiipijään.
Puukiipijä onkin nakkelin lähin sukulainen Suomen luonnossa. Ne kuuluvat laajempaan ryhmään pieniä lintuja, joista suurin osa kiipeilee elääkseen puiden rungoilla. Joukkoon kuuluu myös Pyreneillä ja Alpeilla elävä kalliokiipijä, joka liikkuu ja elää samaan tapaan, mutta puiden sijaan äkkijyrkillä vuorenrinteillä.
Pähkinänakkeli on levinnyt laajalle alueelle Euraasiassa, Portugalista aina Japaniin ja Koreaan saakka. Suomessa se on levinneisyytensä äärimmäisellä pohjoisrajalla, tai oikeastaan sen tuolla puolen.
Joka talvi pähkinänakkeleita kuitenkin ilmestyy meille. Joskus vain kourallinen, mutta hyvien pesimävuosien jälkeen nuoria lintuja voi vaeltaa tuhatmäärin. Usein ne jäävät viettämään talvea ruokintapaikoille. Nakkeli onkin ihmisille tutumpi kuin lukumäärän perusteella voisi päätellä.
Tavallisesti pähkinänakkelit eivät kuitenkaan koe Suomea sopivaksi asuinpaikaksi, luultavasti vanhojen lehtipuiden puutteen vuoksi. Viimeistään huhtikuun tullen ne ottavat siivet alleen ja läksevät kohti lajinsa tavallisia elinalueita, kuten Keski-Eurooppaa.
Pesäkoloaan lähimetsässä vartioiva nakkelikin ehkä luovuttaa lähiviikkoina ja katoaa vähin äänin. Jos ei, sillä on suuri vaara jäädä yksin. Suomessa pesii vuosittain korkeintaan parisenkymmentä pähkinänakkeliparia, monina vuosina pyöreä nolla. Puolison löytäminen voi osoittautua mahdottomaksi.
Nakkeli on ihmisille tutumpi kuin lukumäärän perusteella voisi päätellä.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 29.3.2018 julkaistusta lehdestä