Maija Karala
Suomen metsissä samoaa arvioiden mukaan 750 000 metsoa, pari-kolmetuhatta ilvestä, vajaat satatuhatta valkohäntäpeuraa ja sama määrä kettuja. Mutta mistä se voidaan tietää? Nisäkkäiden ja kanalintujen kanta-arviot perustuvat isolta osin riistakolmiolaskentoihin. Lumijälkien laskenta päättyi juuri viime viikolla.
Eläinkannat ja niiden muutokset ovat yhtä lailla oleellisia viranomaisille, tutkijoille, metsästäjille kuin luonnonsuojelujärjestöillekin. Vain tietämällä edes suunnilleen, kuinka paljon kutakin eläintä on, voidaan tehdä järkeviä päätöksiä vaikkapa metsästysluvista tai suojelutoimista.
Mutta suurinkaan joukko laskijoita ei voi tietenkään koluta maan joka kolkkaa ja laskea jokaista kettua tai kaurista yksitellen. Sen sijaan joudutaan turvautumaan epäsuorempiin konsteihin.
Kolmiolaskennassa vapaaehtoiset laskijat kävelevät kahdesti vuodessa läpi tasasivuisen kolmion muotoisen reitin, jolla on mittaa kaksitoista kilometriä. Talvilaskennassa he laskevat linjan poikki kulkevat eläinten lumijäljet, ja lisäksi näköhavainnot metsäkanalinnuista.
Kuulostaa ehkä helpolta, mutta ei suinkaan ole. Eläinten jälkien tunnistamiseen tarvitaan kokemusta. Lisäksi kelin täytyy olla juuri sopiva, jotta jopa lumikon tai oravan pikkuiset tassut jättävät lumeen siistit ja tunnistettavat jäljet, eikä viime lumisateesta ole liian lyhyt aika. Sellaisia päiviä ei Suomen talveen aina mahdu montakaan.
Vuosittain kuitenkin kävellään läpi tuhatkunta riistakolmiota eri puolilla Suomea. Täällä eteläisen Suomen maatalousmaisemissa voidaan lisäksi kulkea lyhyempiä peltokolmioita, joilla lasketaan esimerkiksi peltopyitä ja fasaaneja.
Tuloksena on valtava määrä lukuja. Niiden avulla Luonnonvarakeskus laskee arvion kunkin eläinlajin tiheydestä kullakin alueella. Näistä lukemista sitten edelleen lasketaan arvio koko kannan koosta.
Kuten arvata saattaa, luku on kaikkea muuta kuin tarkka, mutta siitä on silti valtavasti hyötyä. Koska laskentatapa on vuodesta toiseen sama, kannan muutokset erottuvat hyvin. Lumisessa metsässä talsivien vapaaehtoisten ansiosta metsien eläinten tilanteesta tiedetään paljon enemmän kuin muuten olisi mitenkään mahdollista.
Eläinten jälkien tunnistamiseen tarvitaan kokemusta.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 8.3.2018 julkaistusta lehdestä