Näyttää siltä, että enää ei juuri tuijoteta televisiota. Siis siinä perinteisessä mielessä, jossa ensin rengastetaan lehdestä erivärisillä kynillä ohjelmat ja juostaan niitä sitten aina kotiin kiireesti katsomaan. Yle Areenaa, Netflixiä, YouTubea ja muilla tavoilla tulee katsottua ruutua kyllä, mutta ei enää traditionaalisessa mielessä. Tätä samaa ovat toistelleet useat muutkin.
Yhteinen tv:n äärellä käytetty aika on sitten jo niin harvinainen, että meilläkin tapahtumaa juhlistetaan herkkuastioilla ja lähes tulkoon pitopalvelulla. Tällainen hetki on tällä erää vain perjantaisin. Jos kukaan ei ole treeneissä, töissä tai muissa tärkeämmissä menoissaan. Momentumin taustalla on Ylen Sohvaperunat. Siinä erilaiset kokoonpanot katsovat tv-ohjelmia ja kommentoivat niitä. Eli mekin istumme sohvalla ja katsomme, kun telkkarissa toiset porukat istuvat sohvalla ja katsovat televisiota. Nerokasta. Mitä ihmettä? Miten tähän on tultu?
Omasta lapsuudesta muistuu mieleen muutamia nimenomaan televisio-ohjelmiin liittyviä vahvoja muistijälkiä. Lassie tuli kotiin, Pieni talo preerialla -sarjan Mary sokeutui, the cat is in the moon.
Sunnuntairaportti, jossa toimittaja Mirja Pyykkö toi jokaiseen kotiin tiedon syöpäsairaita lapsia hoitavasta osasto 10:stä. Ohjelma lähetettiin vuonna 1982 ja näin sen vähän vahingossa. Sen ohjelman jälkeen mikään ei ollut entisellään. Pienetkin lapset sairastuivat, kärsivät ja menehtyivät. Potkukelkkailin hädissäni ja katselin taivaan tähtiä eri silmin kuin ennen. Ilmeisesti ohjelmaa katsoivat myös päättävät aikuiset, sillä tuo dramaattinen raportti paransi mm. oikeustajua sairaiden lasten hoidon tarpeesta.
Rintamäkeläisten värähtelevä urkutunnari. Patakakkosen keskushermoston lamauttava vihellyskonsertti. Ajankohtaisen kakkosen pahaenteinen rummuttelu, joka muuten oli samalla henkinen kuolema lapsikatsojille. Koko mustavalkoinen tv-ruutu oli täynnä setien paksusankaisia silmälaseja ja monotonista puhetta metsähakkuista.
Dallas toi koko maailman Kalantiin. Mitä draamaa ja miten runsaasti taipuisaa tukkaa! Sekoittelin pitsiverhot harteilla Sue Ellenin tyyliin nallemukiin drinkin vedestä ja ’polttelin’ samalla lyijykynää.
Uutiset. Arafat, mielenosoitus, Kekkonen, venäläinen karvahattu, mielenosoitus, sääkartta ja lauantaisin iloisesti kolisevat lottopallot.
Ja tietysti virityskuva. Sehän se mustavalkotelevisiosta katsottuna olikin veikeää ohjelmaa, ja sitä oli tarjolla runsaasti. Tosin se tuskin hävisi kerronnallisesti myöhempien aikojen chat-ohjelmille.
Voi mitä muistoja ja kutkuttavia tv-elämyksiä, joista on jäljellä nyt vain tuo yksi. Sohvaperunat.
Taina Pärkö-Luotonen
viestintäpäällikkö