Kokeile Crusellia

0

Crusell-viikon ohjelman julkistaminen ja konserttilippujen myynnin aloitus on varma merkki keväästä. Tänä vuonna puupuhallinfestivaali järjestetään heinä-elokuun vaihteessa jo 37. kerran.
Musiikkipiireissä niin kotimaassa kuin maailmallakin Crusell-viikko tunnetaan korkeatasoisena tapahtumana, joka vuosi toisensa jälkeen kerää Uuteenkaupunkiin joukon huippumuusikoita. Hyvästä maineesta huolimatta festivaalin järjestäjillä on jatkuvana haasteena saada myös yleisöä riittävästi.

Crusell-viikon toiminnanjohtajan ja kaupungin kulttuurikoordinaattorin tehtävistä viime syksynä eläkkeelle jäänyt Rauno Melos yritti vuosi toisensa jälkeen saada uusikaupunkilaiset ottamaan juhlaviikon omakseen. Melos paiski Crusell-viikon eteen hommia lähes 30 vuotta, mutta ratkaisua kaupunkilaisten kiinnostuksen lisäämiseen hän ei kertomansa mukaan löytänyt.
Nyt haaste on siirtynyt hänen seuraajalleen Petri Hatakalle ja uudelle taiteelliselle johtajalle, klarinetisti Tuulia Ylöselle. Myös heidän toiveenaan on saada kaupunkilaiset aktiivisemmin mukaan varsinkin konsertteihin.

Meloksen ja kuuden vuoden välein vaihtuneiden taiteellisten johtajien aikana kaupunkilaisia on kyllä saatu ilahduttavan paljon liikkeelle varsinkin ilmaisiin Lyhtyjen yö ja Päivän puhallus -tilaisuuksiin. Maksullisissa konserteissa paikallisen väen osuus on kuitenkin pysynyt pienenä.

Perusteluita passiivisuuteen on monia: Klassinen musiikki ei kiinnosta ja puupuhallinmusiikki vielä vähemmän. En ymmärrä mitään klassisesta musiikista. Liput ovat liian kalliita. Se on sellainen paremman väen tapahtuma. Konsertteihin pitää pukeutua hienosti. Vanhan kirkon penkit ovat niin epämukavia…

Kaikki ovat hyviä ja tärkeitä perusteluja, mutta niistä henkii myös aikamoista ennakkoluuloa. Kyllä niissä konserteissa esimerkiksi ihan tavallisia ihmisiä käy ja Vanhaan kirkkoon voi ottaa oman istuintyynyn mukaan.

On sanottu, että ihmiselle tekee hyvää poistua joskus niin sanotulta omalta mukavuusalueelta. Näin toimiessa saattaa hyvässä lykyssä saada elämään jotain uutta ja positiivista.

Mitäpä siis jos te, jotka ette koskaan ole käyneet yhdessäkään Crusell-viikon konsertissa, ottaisitte härkää sarvista ja varaisitte johonkin ensi kesän konserttiin lipun. Mukaan voisi houkutella kaverin, jonka kanssa saa sitten konsertin jälkeen puida kokemuksia.

Hienoksi ei nykyisin tarvitse pynttäytyä mihinkään, jos ei tahdo. Sitäkään ei tarvitse pelätä, ettei ymmärrä mitään. Ei tarvitsekaan. Voi vaan heittäytyä kuuntelemaan, pistää välillä silmät kiinni ja nauttia. Kokemus voi yllättää positiivisesti.

Ja jos ei nauti yhtään, on klassisen musiikin konsertti tullut ainakin kokeiltua. Ainoa menetys on lipun hinta, mutta onpahan tullut tuettua Crusell-viikkoa ainakin kerran.

Merja Halinen
toimittaja