Korihait päästi Katajan liian helpolla

0

Joensuun Katajan tasoiselle joukkueelle 13 pinnan tappio ei ole Korihaille häpeä. Tapa, millä häviö tuli, jätti kuitenkin jotain hampaankoloon. Korihait oli taukoon asti hyvin kuvassa mukana ja tilanne oli 40-42.

Kolmannen jakson startti oli järkyttävä. Siinä nähtiin huolimatonta puolustusta, karmea harhasyöttö ja omaan jalkaan pomputtelua. Joensuulaisia ei tarvinnut kahta kertaa tanssiin kutsua. Vaikka petokala piristyi vielä hetkellisesti, Kataja piti annetun tahtipuikon käsissä ja paineli 76-89-voittoon.

Korihait menetti pallon 16 kertaa, kun Katajalle kertyi menetyksiä vain yhdeksän. Matt Gibsonille ja Kevin Bracy-Davisille tuli molemmille neljä menetystä ja kaksikko oli kaukana parhaastaan. Kentälle olisi tarvittu enemmän taistelevia pelureita. Gibson on jostain syystä keskittynyt pelin tekemiseen niin täysin, että miehen oma ratkaisuhalukkuus on poissa jopa vapaiden paikkojen siunaannuttua.

Markus Molenius debytoi kotiyleisön edessä ja osoitti väkevyytensä, vaikka joutui puolustamaan kentän isointa miestä Kenneth Simmsiä. Sean O’Brien ansaitsi peliminuuttinsa ja säkitti 15 pistettä. Yllättäen parhaimmistoon kuului myös Kenney Funderburk, joka pussitti Marius van Andringan tavoin 12 paunaa.

Pelejä on jäljellä nyt seitsemän ja jumbosijan välttämistaistelussa Korihait sekä Lapua jatkavat tasapisteissä.