Vastuullinen media ei tee juttuja pelkkien huhujen perusteella, tarkistaa faktat, korjaa virheet ja noudattaa hyvää journalistista tapaa. Sen tärkein tehtävä on palvella lukijoitaan.
Journalistin ohjeisiin ja Julkisen sanan neuvoston toimintaan sitoutunut tiedotusväline ei julkaise juttuja yhteiskunnallisten sidosryhmien, poliitikkojen tai kaupallisten toimijoiden painostuksesta, vaan se päättää itse miten, milloin ja mitä lehdessä tai muussa välineessä julkaistaan.
Median itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Sen sääntelyn piiriin kuuluu valtaosa suomalaisista tiedotusvälineistä, myös Suomen vanhimpiin lehtiin lukeutuva Uudenkaupungin Sanomat.
Tällä viikolla JSN on kampanjoinut vastuullisen journalismin puolesta. Vastuullisessakin mediassakin sattuu virheitä, kuten inhimillisessä toiminnassa aina. Niitä ei tehdä tahallisesti ja toimitukset ottavat myös vastuuta virheidensä korjaamisesta.
Mediassa saa ja kuuluu olla mielipiteitä, mutta väärien tietojen tahallinen levittäminen ja henkilöihin kohdistuva solvaaminen ja halventaminen eivät kuulu hyviin tapoihin mediassa. Mikäli kokee tulleensa loukatuksi, voi tehdä kantelun JSN:lle.
JSN:n rooli on edelleen tärkeä, ellei vielä tärkeämpi kuin ennen nykyistä someaikaa. Kaikenlaiset valeuutiset leviävät nopeasti ja journalisteihin kohdistuu aika ajoin painostusta ja vaikuttamisyrityksiä, myös paikallislehdessä.
Journalistien ammattietiikkaa puolustavan elimen perustamista vauhditti skandaalimedian rantautuminen Suomeen. Kustantajien ja journalistien järjestöt päättivät vuonna 1968 perustaa JSN:n varmistaakseen lehdistönvapauden säilymisen. Siinä on mukana sekä tiedotusvälineiden että median kuluttajien edustajia.
Vapaa tiedonvälitys on yksi demokratian kivijaloista olipa kysymys sitten valtakunnallisesta tai paikallisesta mediasta.
JSN:n rooli on edelleen tärkeä, ellei vielä tärkeämpi kuin ennen nykyistä someaikaa.