Pakkanen puri ja pahasti. Tai no, sattuuhan näitä, auton akun hyytymisiä talvella.
Perjantai-aamu eteni niin kuin normi-aamu ainakin siihen asti, kun käynnistin auton. Tai yritin käynnistää. Ei pihahdustakaan, ei edes auton radiosta. Auto oli mykkä, mitä nyt väläytteli joitakin valoja punaisella kojetaulussaan.
Eihän se mitään uutta maailmassa ole, että auto ei suotu käynnistymään pakkasaamulla, mutta silti olin hämmästynyt.
– Mitä nyt? pähkäilin ääneen.
Se, että aamu ei sujunut niin kuin yleensä, pudotti rutiineistaan ja hämmensi.
Minuutin äimistelyn jälkeen ryhdistäydyin, kävelin takaisin kotiin sisälle ja istuuduin keittiön pöydän ääreen. Puhelimen netistä etsiskelin huoltoaseman puhelinnumeroa. Ja kun löysin sen, soitin apua.
Kymmenessä minuutissa huoltoaseman auto ja avulias mies olivat pihalla hyytyneen autoni vieressä. Yhteistyöstä irtisanoutunut auto suostui käynnistymään pienen nikottelun jälkeen.
Kun auto oli herätetty eloon, ajelin sillä suoraan huoltoasemalle. Autovanhus sai uuden akun.
Eli runsaassa puolessa tunnissa autoni oli käynnistetty kotipihassa, olin ajanut huoltoasemalle, jossa auton vanha akku otettiin irti ja uusi laitettiin tilalle. Ja olin ajanut työpaikalle. Siis neljässäkymmenessä minuutissa. Ajatelkaa.
Ja ajatelkaa, kuinka kauan olisin saanut odotella jossakin isommassa kaupungissa. Puoli päivää, päivän, pari päivää… Auton lisäksi minäkin olisin taatusti hyytynyt tai ylikiehunut.
Jälleen kerran aivan kädestä pitäen osoitettiin, että onni on asua pikkukaupungissa. Täällä palvelu pelaa ja asiat hoituvat. Ja vielä nopeasti.
Harvemmin sitä tulee ajatelleeksi, kuinka mutkatonta ja vaivatonta elämä täällä itse asiassa on. Vaivattomuutta pitää itsestään selvyytenä. Näinhän sen arjen, elämän pitääkin sujua.
Joku kaipaa isompaan kaupunkiin, missä palvelujen tarjontaa, ihmisiä, tapahtumia, valikoimaa on enemmän. Mutta loppujen lopuksihan ihmisen elinpiiri on suppea. Tapaat samoja ihmisiä, käyt samoissa kaupoissa, ajat samoja katuja viikosta toiseen, vaikka sitä valikoimaa olisi laajemminkin. Todellisuudessa se vaihtoehtojen laajuus ei koskettaisi arkeasi kuin korkeintaan pari kertaa kuukaudessa. Että se siitä kaivatusta laajuudesta.
Eikä se laajuus korvaa vaivattomuutta, nopeutta ja sitä, että kaikki on käden ulottuvilla, lähellä. Se ei korvaa sitä, että tunnet kaupan kassan, kirjaston tädin, huoltoaseman korjaajan… Ja että he tuntevat sinut ja asiat sujuvat.
Kyllä pikkukaupungissa on mukavaa.
Eija Isotalo
toimittaja