Viime kuukausina olen tutustunut itselleni käytännössä uuteen asiaan, aikaan ja tapahtumiin täällä sata vuotta sitten. Sisällissodan tapahtumista Uudessakaupungissa ei ole julkaistu, ainakaan objektiivisesti tehtyä, tutkimusta, joten aina sitä vaan sivuutti tuon aiheen. Oman työn myötä kaupungin historian vaiheet ja tapahtumat kun muuten ovat tulleet varsin tutuiksi.
Yli kolmen vuosikymmenen takaisilta historiantunneiltakaan ei ollut jäänyt mieleeni juuri mitään tuohon aikakauteen liittyvää. Syy lienee kuitenkin ennemmin minun kuin opettaja-Mimmin. Nyt olemme museossa koettaneet selvittää niitä tapahtumia, joita täällä alkuvuonna 1918 tapahtui. Perusasiat alkavat olla hallinnassa. Yksi asia on ainakin minulle tullut selväksi. Tuo epäjärjestyksen aika oli raakaa, pelottavaa ja julmaa – olit sitten kumman osapuolen saappaissa tahansa.
Tänä vuonna nuo vuoden 1918 tapahtumat on nostettu muuallakin monin eri tavoin esille, ja hyvä niin. Teatterit, museot, kirjailijat ja taiteilijat pyrkivät kukin omilla keinoillaan kertomaan, mitä maassamme tuolloin tapahtui. Eri paikkakunnilla tapahtumat etenivät eri tavoin ja vaikutuksetkin olivat erilaisia.
Museokeskus Vapriikin Tampere 1918 -näyttely luonnollisesti kertoo erilaisen tarinan kuin vaikka Pohjanmaan museon näyttely Jääkäreistä. Myös meidän museomme on nyt tuonut ajan tapahtumia kaupunkilaisten tietoon niin näyttelyn, museoillan, sosiaalisen median päivitysten kuin mobiilopasteenkin avulla. Tässä lehdessä on myös julkaistu kuukausittain kirjoituksia sadan vuoden takaisista tapahtumista.
Paljon on kuitenkin vielä selvittämättä, paljon tarinoita ja kohtaloita vielä kartoittamatta. Se, että aiheesta on nyt järjestetty tilaisuuksia ja asiaa on pidetty esillä, on innostanut aihetta harrastuksenaan tutkineita henkilöitä harkitsemaan tietojen kokoamista yhteen. Toivon todella, että tämän sodan muistovuoden päättyessä meillä olisi painettua tekstiä siitä, mitä Uudessakaupungissa vuonna 1918 oikeasti tapahtui.
Joidenkin mielestä vuoden 1918 asioista kirjoitetaan nyt jo ihan liikaakin, minusta ei. Muutama päivä sitten eräs henkilö kirjoitti sosiaalisessa mediassa olleensa Tampereen Työväen teatterin Tytöt 1918 -musikaalin katsomossa. Takana olevat henkilöt olivat keskustelleet seuraavasti: ”Perustuuko tää joihinkin tositapahtumiin? – Ei kai, kun tää on kuitenkin vaan musikaali”. Pelkästään tämä todistaa sen, että aiheesta pitää yhä kirjoittaa ja kertoa.
Niin, se leivänpala. Monen tutkijan mukaan nälkä oli yksi suuri syy punaisten kapinoinnille. Nälkä, tai lupaus leivästä, oli myös monelle syy liittyä punakaartiin. Leipä tai sen puute koitui myös tuhansien punavankien kohtaloksi epäinhimillisissä vankileireissä keväällä ja kesällä 1918. Pala vuoden 1918 leipää löytyy Uudenkaupungin museon näyttelystä. Mutta yllättäen sata vuotta vanha leivänpala löytyy myös kymmenien muiden suomalaismuseoiden kokoelmista. Leivänpala, joissakin museoissa jopa kehyksiin laitettuna, on koettu niin tärkeäksi symboliksi tuolle epäjärjestyksen ajalle, että niitä on lähes järjestelmällisesti talletettu Suomen museoiden kokoelmiin.
Mari Jalava
museonjohtaja