Viisaat hullut ja muita tarinoita

0

Maailmanlaajuista tarinankerrontapäivää vietettiin tiistaina. Päivä oli samalla startti kokonaiselle tarinankerrontaviikolle. Päivän ja viikon ideana on pitää yllä ikivanhaa tapaa kertoa tarinoita suullisesti ja kokoontua yhteen kuulemaan niitä.

Ajatus tarinankerrontapäivästä syntyi naapurimaassa Ruotsissa lähes 30 vuotta sitten ja on sieltä levinnyt kaikille maailman mantereille. Tarinankerrontapäiviä vietetään erityisesti kouluissa ja kirjastoissa, mutta myös muissa yhteyksissä.

Esimerkiksi Amerikassa Tacoman suurkaupungissa paikallinen voileipäkauppias järjesti tarinankerrontapäivän liikkeessään. Kun taas Israelissa Moshav Zafririmin pikkukylässä asuva rouva oli kutsunut ihmisiä eri puolilta maata kotiinsa kertomaan tarinoita niin hebreaksi kuin englanniksi. Romaniassa puolestaan Ciocanestin kunnan koululaisia innostettiin kertomaan muille lapsille niitä tarinoita, jotka olivat heitä eniten lapsena koskettaneet.

Yhä vieläkin maissa, missä lukutaidottomuus on yleistä ja painetut kirjat kalliita, on tarinoiden kerronnalla suuri merkitys, erityisesti tiedon välittäjänä. Tarinoiden antaman esimerkin avulla on myös helpompi pohtia esimerkiksi moraalikysymyksiä, sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvä tarina opettaa myös empatiaa, ymmärrystä toista ihmistä ja hänen elämää kohtaan.

Tänä vuonna tarinankerrontapäivälle on annettu yhteiseksi teemaksi ”viisaat hullu”. Viisas hullu on kansanperinteessä tunnettu veijarihahmo, jonka touhut ovat epäsovinnaisia ja näennäisen yksinkertaisia. Vaikkapa Lähi-idän maissa tunnetaan hahmo nimellä Mulla Nasruddin tai Nasreddin Hodja. Hänet kuvataan usein istumassa väärinpäin aasin selässä.

Mulla Nasruddinistä kertovat tarinat ovat yleensä melko lyhyitä, kuten tarina, missä hän oli palaamassa kotiin viinitarhoiltaan ja hänen aasinsa selkään oli lastattu kaksi koria täynnä suuria viinirypäleterttuja. Kotimatkalla häntä tuli vastaan joukko lapsia, jotka pyysivät saada maistaa rypäleitä. Mulla Nasruddin antoi jokaiselle lapselle yhden rypäleen ja kun lapset syyttivät häntä pihiksi mieheksi, niin Mulla Nasruddin vastasi: Pyysitte saada maistaa ja samalle ne kaikki maistuvat.

Tarinoiden kertominen ihmiseltä toiselle on ollut ja on yhä myös viihdettä ja tapa viettää aikaa yhdessä. Ja tästä syystä tälläkin viikolla ihmiset eri puolilla maailmaa kokoontuvat yhteen tarinoiden ääreen. Se, että jokaisen maan kansantarinoista löytyy näitä veijarihahmoja, paikallisia Mulla Nasruddineja, puolestaan osoittaa, että emme me ihmiset pohjimmiltamme niin kovin erilaisia ole.

Maija Ala-Jääski
toimittaja