Kun olin vielä vähälikka, niin muovi oli hieno juttu. Silloin sitä kutsuttiin plastiikaksi. Ja plastiikkaiset lettinauhat olivat niin trendikästä että huimasi. Ostimme pikkiriikkisillä taskurahoillamme erivärisiä suikaleita lettinauhoiksi ja kilpailimme muodikkuudessa. Edettyäni neito-ikään ja päästyäni tanssimaan VPK:n kentälle, sain lahjaksi sinisen plastiikkaisen sadeviitan. Minua hieman vanhempi serkkuni lainasi sen lähtiessään treffeille komean merisotilaan kanssa. Kuinka ollakaan, he päätyivät Myllymäellä myllyn alle sadetta pitämään. Siinä touhussa sadeviittani halkesi kahtia kuin temppelin esirippu ja katastrofi oli valmis. Serkku on nykyään yli 80-vuotias, mutta vieläkin syytän häntä arvokkaan plastiikkani hajottamisesta.
Ajatuksissani nimitän muovia yhä plastiikaksi ajatellen sadeviittaa ja lettinauhoja. Niistä ajoista alkoi muovin voittokulku. Enää emme tule toimeen ilman muovia.
Joskus Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu millaiseksi Suomi muuttuisi, jos ihmiset katoaisivat. Sen mukaan kaikki mätänisi, rappeutuisi ja katoaisi, mutta valkoiset muovituolit ja vessanrenkaat säilyisivät ikuisesti. Tulevaisuudessa arkeologit ihmettelisivät kummallisia renkaita – mihin niitä käytettiin? Metsästykseenkö? Tuolit ja vessanrenkaat eivät koskaan katoa mihinkään vaan säilyvät pidempään kuin faaraoiden sarkofagit, Maya-kansan temppelit ja dinosaurusten luut.
Jokainen on nähnyt omin silmin muovin vaikutukset ympäristöön. Ne rannassa lilluvat muovipussit, pakkausten jäännökset – turha edes tässä luetella. Etelän lomamatkoilla luonnonkauniit kohteet ovat täynnä hiutuneita muovipusseja. Jopa autiomaassa niiden repaleiset jäännökset lentelevät tuulen mukana. Me kahlaamme muovijätteissä ja iloisesti säilömme muoviin kaiken mahdollisen. Valtamerillä kelluu muovisia saaria. Muovia on meressä enemmän kuin kaloja.
Kaupoissa on alettu rahastaa muovipussista. Tämä 20 sentin ”sakko” on tervetullut. Ihmiset ovat alkaneet kantaa mukanaan omia ostoskasseja. Jos ostan muovipussin, niin se päätyy myöhemmin roskapussiksi. Helsingissä hedelmä- ja vihannesosastoilla voi kerätä ostokset paperipusseihin, mutta ne loppuvat alta aikayksikön, silä asiakkaat ottavat mieluummin paperipussin kuin sen hattaraisen muovipussin. Uudessakaupungissa paperipusseja ei löydy – tosin en ole viime päivinä tarkistanut tilannetta. Mutta se aika on tulossa, jolloin asiakkaat ompelevat pussukoita omia hedelmäostoksiaan varten. Yhdysvalloissa kauppaostokset pakataan suuriin ruskeisiin, ympäristöystävällisiin paperipusseihin – ne tulevat meillekin.
Uusin tieto on, että käyttäessämme muoviastioita ja juodessamme muovipulloista vettä saamme elimistöömme muovihiukkasia. Olemme samassa tilanteessa kuin vesilinnut ja merien eläimistö.
Ja se on meille ihan oikein.
Pirkko Arstila
Kirjoittaja on vapaa-ajan uusikaupunkilainen