Kustavissa puhaltavat uudistuksen tuulet matkailun kehittämisessä. Pyörää ei tarvitse merellisessä kunnassa keksiä uudestaan, sillä vetovoimaisia kohteita on paljon jo ennestään.
Kunnan tuoretta matkailun kehittämisohjelmaa on ryhdytty toteuttamaan rivakasti. Yksi tavoite strategiassa on tarjota merellisiä elämyksiä ihmisille, jotka eivät omista omaa venettä. Heitä on Suomessa paljon – niin sisämaassa kuin rannikollakin.
On harhaluulo, että kaikilla rannikolla asuvilla on oma vene. Esimerkiksi Uuteenkaupunkiin on rekisteröity kaikkiaan reilu 2600 venettä. Onhan se iso luku 16 000 asukkaan kaupungissa, mutta paljon on myös maakrapuja, joilla ei ole omaa tai tuttavan venettä käytössään meriretkille.
Kustavista avautuu ensi kesästä lähtien mahdollisuus lähteä saaristoristeilylle saaristomeren kansallispuistoon. Katanpään linnakesaari ja Isokari ovat ainutlaatuisia kohteita, ja risteilyjen ansiosta yhä useamman saavutettavissa.
Katanpää sai loppuvuonna yhtenä neljästä kohteesta Metsähallitukselta EU:n kehittämisrahoitusta, jonka avulla siellä voidaan kunnostaa satamaa ja palveluja.
Saaristomeren vetovoimasta kertovat muun muassa Saariston Rengastien kasvavat matkailijamäärät. Pari vuotta sitten yleisölle avatusta Örön linnakesaaresta on kehkeytynyt todellinen matkailumagneetti. Saarella vieraili vuonna 2016 noin 32 000 matkailijaa.
Kustavin kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Ääritalo osui oikeaan todetessaan viime viikolla Kustavin matkailuinfossa, että nyt jos koskaan on oivallinen hetki matkailuideoiden toteuttamiseen.
Muualta tulevien lisäksi potentiaalia löytyy omasta takaa: positiivinen rakennemuutos tuo alueelle muuttajia, jotka haluavat tutustua uuden kotiseutunsa matkailutarjontaan.
On harhaluulo, että kaikilla rannikolla asuvilla on oma vene.