Kirjojen lukeminen on rikki. Se on hidasta ja tylsää ja yli sata vuotta vanha systeemi. Meidän pitää uudistaa kirjojen lukeminen. Tulkaa liikkeeseen.
Tällaisen twiitin toimittaja Jukka Lindström nakkasi maailmalle kuultuaan Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin perustamasta uudesta poliittisesta liikkeestä.
Osa lukijoista ymmärsi twiitin sarkastiseksi vinoiluksi kokoomuksesta eronneelle Harkimolle ja demarien entiselle puoluesihteerille Jungnerille. Herrojen masinoima liike sai liikettä ainakin toimittajien niveliin.
Saisipa joku ahkera, mutta melko tuntematon poliitikko edes puolet Harkimo-julkisuudesta niin ehkä uskoisimme politiikkaan enemmän, kommentoi politiikan tutkija Erkka Railo osuvasti.
Uudenkaupungin kuntapolitiikassakin on nähty irtiottoja. Vuoden 2012 kuntavaaleissa kokoomuksen listoilta valittu Heikki Wala ei saanut suuresta äänimäärästään huolimatta omassa ryhmässään kannatusta kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi.
Wala teki pesäeron kokoomuksen ryhmään ja perusti oman Pro Uusikaupunki -ryhmänsä. Nyt sillä on viisi edustajaa valtuustossa ja Wala johtaa jälleen hallitusta.
Menneet ovat menneitä, mutta olisi sinisilmäistä väittää, etteikö tämä historia mitenkään näkyisi päätöksenteossa.
Uudenkaupungin kuntapolitiikassa vuosi 2018 alkoi toiveikkaasti. Valtuusto julkisti tammikuussa vuoteen 2030 ulottuvan kasvustrategian. Yritystä yhteiseen tekemiseen on: strategia sai nimensä Neon 2:n takavuosien hitistä Oikeenlaista kemiaa.
Strategiasta ei tullut perinteiseen tapaan A4-paperipinoa, vaan se tallennettiin mainostoimiston ideasta pelikorteille. Avainsanoja korttipakassa ovat tavoitteellisuus, rohkeus, luottamus ja yhteisöllisyys.
Tavoitteista huolimatta päättäjien pakka näyttää olevan nyt hieman sekaisin. Koalitio repesi viime viikolla kaupungin organisaatiouudistuksesta äänestettäessä. Jotakin oireellista on siinä, että esitykset toisensa jälkeen palaavat valmisteluun.
Strategia on hyvä, organisaatiotakin pitää aika ajoin uudistaa, mutta nyt sitä ei taidettu tehdä ihan uuden strategian hengen mukaisesti.
Helsingin Sanomat kertoi tammikuussa, miten pääkaupungissa toteutettu organisaatiouudistus sai aikaan sisäisen myllerryksen. Juttuun haastateltu Aalto-yliopiston professori Eero Vaara painotti, että tärkeintä organisaatioiden uudistamisessa on, että ihmiset saavat osallistua heitä koskeviin muutoksiin.
Ihmisten pitää aidosti voida vaikuttaa niihin asioihin, joiden kanssa he elävät, Vaara totesi.
Uusikaupunki kasvaa nyt vauhdilla, ja päätöksentekoon ja valmisteluun tarvitaan avoimuutta ja ketteryyttä. Strategia on hyvä pohja yhteistyölle, mutta sillä ei rakenneta asuntoja eikä päiväkoteja.
Ongelmien vatvomisen sijaan tarvitaan uusia ideoita, ratkaisuja ja tekoja – ja myös Uusikaupunki-henkeä, yhteen hiileen puhaltamista.
Yksi konkreettinen ehdotus asuntopulaan julkaistiin viime viikolla tämän lehden yleisönosastossa. Koska asia vaikutti mielenkiintoiselta, laitan sen tähän esimerkiksi.
Idea isä on kirjoittajan mukaan H. Putro ja se tulee tässä: kaupunki myy reilusta 800 vuokra-asunnostaan 200 vanhinta 30 000 eurolla ja rahoittaa näillä omaa alkavaa vuokra-asuntotuotantoaan.
Saa jakaa.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja