Vihaviestejä, solvaamista ja uhkailua. Edellä mainitut painostuskeinot eivät ole poikkeuksellisia toimittajan arjessa missään mediassa. Lähes jokainen journalisti on joutunut ja joutuu urallaan kohtaamaan vastaavaa, mutta viime aikoina puheen sävy on Suomessa koventunut ja laajentunut.
Kriittisen ja asiallisen palautteen saaminen kuuluu toimittajan työnkuvaan, ja on aina tervetullutta. Journalistilta vaaditaan paksua nahkaa. Jossakin kohtaa tulee kuitenkin raja vastaan siinä, millä tavoin palautetta toimittajalle tai muulle julkisessa ammatissa toimivalle annetaan.
Palkittu journalisti Rebekka Härkönen sai tuhansia henkilökohtaisia vihaviestejä kirjoitettuaan syksyllä Turun Sanomiin jutun Turun puukotuksen uhreja auttaneesta, Afganistanissa syntyneestä henkilöstä.
Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla Härkösestä haastattelun (HS 3.4.), jossa kerrottiin, että Suomi 24 -keskustelupalstalla häntä oli kuvailtu ja uhkailtu muun muassa seuraavasti: Moraaliton, valehteleva, ammattitaidoton suvakki anarkisti, toimittajan irvikuva. Härkönen tulee roikkumaan lyhtypylväästä suvakkikaveriensa kanssa nopeammin kuin uskookaan.
Hyvä juttu herättää keskustelua ja parhaimmillaan korjaa yhteiskunnallisia epäkohtia. Rebekka Härkönen sai viime vuonna journalistipalkinnon paljastaessaan Turussa vanhustenhoitoon liittyviä räikeitä epäkohtia. Muutama kuukausi sen jälkeen hän joutui – toisen jutun vuoksi – vainon ja tappouhkauksien vuoksi vaihtamaan paikkakuntaa, ja asuu nykyään Helsingissä.
Valtakunnansyyttäjä ei katsonut toimittajaan kohdistuneita kunnianloukkauksia sellaisiksi, että yleinen etu olisi vaatinut tutkinnan jatkamista. Esitutkinta asiasta lopetettiin maaliskuussa.
Päätoimittajat eivät halunneet jättää asiaa tähän, vaan vaativat nyt lainsäädännön uudistamista. Joukossa on myös lukuisia paikallislehtiä, kuten Uudenkaupungin Sanomat (sivu 14).
Vihaviestit eivät ole poikkeuksellisia toimittajan arjessa missään mediassa.
Kaikkia meitä joilla on jotain asiaa, ”vainotaan” sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät näitä mielipiteitä halua kuulla. Joten tämä ei koske vain journalisteja. Täten kysyisinkin, että miksi juuri journalisteille tulisi antaa jokin erikoislaatuinen suoja, kun eivät muutkaan julkisuuden toimijat sellaista saa? Saatika sitten että tällaista suojaa saisi tavallinen kansalainen? (siksikö koska tämänkin jutun kirjoittaja on itse journalisti? Siltä tämä katsojan silmään vaikuttaa, varsinkin kun katsoo journalistien omaa toimintaa ns. ”toisinajattelijoita” kohtaan).
Eli jos jotain suojaa tarvitaan, se tarvitaan kaikille tasapuolisesti, eikä tälleen vaan omalle eturyhmälle.
Kommenttien lisääminen on estetty.