
Maija Karala
Viime- ja edellisviikoilla Vaasan ja Rauman edustalla irroteltiin lohirysistä harvinaista vierasta, nuorta ryhävalasta, jolle merivartiosto antoi nimeksi Lotta.
Jopa 18-metriseksi kasvava ryhävalas tuntuu olevan aivan väärässä paikassa pienellä Itämerellä, ja niin se onkin. Laji elää kaikilla maailman valtamerillä, mutta ei Itämeren ja Välimeren kaltaisissa pikkuvesissä.
Ryhävalas on kuitenkin kuuluisa vaelluksistaan, jotka kulkevat vuosittain napaseuduilta ruokailemasta tropiikkiin lisääntymään, ja takaisin. Matkaa kertyy jopa 25 000 kilometriä vuodessa. Ei ihme, että joku välillä eksyy. Lottakin liikkuu rivakasti: viime viikonloppuna se havaittiin jo Viipurinlahdella.
Itämerellä näitä jättiläisiä harhailee silloin tällöin. Viimeksi valasta seurattiin Gotlannin edustalla vuonna 2014. Sitä ennen yksi poikkesi Uudenkaupunginkin lähellä vuonna 2006. Täkäläiset ryhävalaat ovat yksinäisiä, koosta päätellen nuoria, ja pahasti eksyksissä. Lotta on vain 7-8 metriä pitkä, valaiden mittapuulla vielä melkein vauva.
Onneksi hetulavalaisiin kuuluva eläin ei välttämättä näe täällä nälkää. Ryhävalas syö krillin lisäksi mielellään myös pikkukaloja, ja silakka kelvannee sille hyvin. Se haukkaa kitaansa kerralla tonneittain vettä ja siivilöi sitten hetuloidensa avulla seasta syötävät eläimet, vaikkapa kokonaisen silakkaparven.
Itämerellä valaan olo voi kuitenkin olla muuten aika tukala. Kalapyydykset ovat vaaraksi, kuten merivartiosto on saanut todeta. Lisäksi pienessä, vilkkaasti liikennöidyssä meressä moottorien melu voi olla valaalle korviahuumaava ja sotkea sen kyvyn suunnistaa. Kaksi edellistä Suomen vesillä vieraillutta ryhävalasta ovatkin lopulta löytyneet kuolleena.
Ylen viime viikolla haastattelema Luonnonvarakeskuksen tutkija Sanna Kuningas on kuitenkin toiveikas sen suhteen, että Lotta vielä löytää tiensä takaisin Tanskan salmille ja sieltä ulapalle.
Toivotaan, että Lotta selviää ja laulaa Atlantilla vielä vuosikymmenien päästä. Maailman ryhävalaskannat eivät ole vieläkään toipuneet kaupallisen valaanpyynnin hävityksestä, joten jokaisen yksilön puolesta on syytä pitää peukkuja.
Täkäläiset ryhävalaat ovat yksinäisiä, koosta päätellen nuoria, ja pahasti eksyksissä.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 24.5.2018 julkaistusta lehdestä