Viime aikoina ei ole voinut olla törmäämättä mikromuoviuutisiin. Kyllästymiseen asti on saanut lukea myös, miten maailman merissä on vuonna 2050 enemmän muovia kuin kaloja. Muovikassin ja vesipullon ostajaa syyllistetään siitä, että valtamerissä on viisi jätelauttapyörrettä, joista suurin on kuusi kertaa Suomen kokoinen.
Jätelautat ovat totta, koska niistä on valokuvia. Sen sijaan en ole pystynyt jäljittämään, miten taloyhtiöni muovinkeräysastiaan lajittelemani muovipullot ovat sinne asti päätyneet?
Kysymys ei tietenkään ole muovin käytöstä sinänsä. Vaan roskaamisesta kehitysmaissa, joissa ei ole toimivaa jätehuoltoa. Tutkimusten mukaan 90 % meriin päätyvästä muovista on peräisin Aasian ja Afrikan suurista joista.
En silti kiistä, etteikö merkitystä olisi myös suomalaisen kuluttajan arkisilla valinnoilla. Kangaskassi kassalla muovikassin sijasta? Energiatehokkuuden kannalta muovi vie voiton.
Kestokassia pitää käyttää 300 kertaa, jotta se pärjää muoville. Bonuksena vielä se, ettei sekajätettä saa pilaantumisen ja likaamisen vuoksi edes viedä irtonaisena jätesäiliöön. Muovi on oiva kääre sekajätteelle (= energiajae), koska se menee energian tuotantoon. Muovien lajittelu omaan säiliöönsä on vielä fiksumpaa kiertotaloutta uusiokäytön vuoksi.
Mennääs takaisin roskalauttoihin. Ensi kesänä on alkamassa ihmiskunnan suurin siivousoperaatio hollantilaispojan keksinnön pohjalta. Siinä merien pyörteet itse keräävät roskat suppiloon, jonka laiva käy aika ajoin rahtaamassa maihin. Muoviroskista saadaan polttamalla energiaa, onhan muovi öljypohjaista.
Tuoreen uutisen mukaan tutkijat ovat löytäneet muovia syövän entsyymin, joka hajottaa juuri PET-muovia, josta muovipullot on tehty. Rohkeimmat ennustavat, että muovia syöviä bakteereita voidaan jonain päivänä ruiskuttaa merissä kelluviin jätelauttoihin.
Entäs sitten mikromuovi? Itse olin ”klapil päähä lyöty” siitä määrästä, mitä v. 2017 turhakkeeksi valitusta fleeceasusta pestäessä (vielä pahempia ovat ns. tekniset alusasut) irtoaa keinokuituja, jotka seilaavat jätevedenpuhdistamoon.
Lietteeseen jää valtaosa mutta 10 % jatkaa mereen. Kun liete viedään pellolle, kuidut leviävät ojia pitkin järviin ja mereen. Tosin uskon, että suurin kuormitus mereen aiheutuu sade- ja hulevesistä, joihin sekoittuu asfaltin, kumin ja ajoratamaalien muovihiukkasia.
Eipä siis ole ihme, että linnuista, kaloista, simpukoista yms. meren elävistä löytyy mikromuovia, joka ravintoketjussa siirtyy ihmiseen. Muovihitunen ei itsessään ole myrkyllinen mutta vastaus voi olla toinen, kun muovi sienen lailla imee itseensä haitallisia aineita.
Entäs sitten nanomuovit, mikromuoviakin pienemmät hiukkaset? Huh-huh, pitäisikö sittenkin vähentää kertakäyttömuovin kulutusta. Pestä keinokuituisia vaatteita harvemmin. Ja viettää muovitonta marraskuuta ja ilmaston vuoksi lihatonta lokakuutakin! Sekä vaihtaa juttuni otsikoksi ”Muovinen ympäristökatastrofi” kuten ensin kaavailin
Tarmo Kangas
kirjoittaja on sinivihreä kaupunginvaltuutettu ja ex-asianajaja