
Uudenkaupungin museon tämän vuoden päänäyttely ”Kartsalla” kertoo uusikaupunkilaisnuorison vapaa-ajanvietosta 1950-luvulta 1990-luvulle. Näyttelyn aihe on jo herättänyt laajaa kiinnostusta nykyisten ja entisten kaupunkilaisten keskuudessa.
– Nuoruuteen liittyy nostalgiaa, jota halutaan muistella, oli niistä omista teinivuosista vierähtänyt sitten vuosikymmeniä tai vähän vähemmän, pohti museonjohtaja Mari Jalava.
Tämä innokkuus näkyi myös näyttelyn syntyvaiheissa. Museon netissä teettämään kyselyyn uusikaupunkilaisten nuoruusmuistoista vastasi lähes sata henkeä ja aihe on innostanut muisteloihin myös museon facebook-sivuilla.
– Lisäksi olemme tätä näyttelyä varten saaneet lainaksi valtavasti aikakauden aineistoa kuten kuvia, videoita, vaatteita, julisteita, levyjä, teinikalentereita ja pääsylippuja. Tästä on ollut meille suunnaton apu, sillä museon omista kokoelmista ei vastaavia löydy, kiitteli museoamanuenssi Jonna Junkkila.
