Tove Janssonin vuonna 1965 kirjoittamassa kirjassa ”Muumipappa ja meri” muumiperhe muuttaa karulle majakkasaarelle. Muumipappa on innoissaan, mutta Muumimamman usko uuteen kotiin herää vasta, kun hän löytää saaren rannasta mullaksi maatuvaa ruskolevää.
”Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän haaveili porkkanoista, retiiseistä ja perunoista, miten ne pyöristyivät ja kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli tuuheita ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta. Niistä perhe saisi syötävää. Kaikki tämä tosin tapahtuisi vasta ensi kesänä, mutta se ei merkinnyt mitään. Äidillä oli jotain mistä haaveilla. Ja hänen kaikkein salaisin haaveensa oli omenapuu.” (Tove Jansson: Muumipappa ja meri)
Vastaavia puutarhaunelmia herää monen mielessä, etenkin näin keväällä, kun sadonkorjuuseen on vielä aikaa ja kaikki tuntuu olevan mahdollista. Joku haaveilee muumimamman tavoin satoa tuottavasta keittiöpuutarhasta, toinen taas kukkamerestä tai pehmeästä nurmikosta paljaan jalan alla. Ja puutarhasta voi unelmoida vaikka asuisi kerrostalossa, sillä parvekkeellekin yleensä mahtuu kasvamaan jotain, vaikka sitten amppeleissa.
Oma puutarhaunelmani sisältää niin satoisan, myös eksoottisia kasveja kasvavan puutarhan kuin koko kesän kukkivan pihan. Muumimamman tavoin haaveilen myös omalta pihalta saatavasta sadosta. Mikä nautinto olisikaan syödä itse kasvatettuja perunoita ja mansikoita.
Näin toukokuussa minuun iskeekin aina hirveä puutarhainto. Pää on täynnä ideoita ja niitä ”tänä kesä pitää kokeilla sen ja tämän kasvatusta”. Pari kesää olen esimerkiksi yrittänyt kasvattaa bataattia. Hauska köynnös siitä on aina kasvanut, mutta sato on kyllä jäänyt kirjaimellisesti hyvin laihaksi. Kasvattamani bataatit kun muistuttavat lähinnä valmiita bataattiranskalaisia.
Muutenkin omaan puutarhurina enemmän intoa kuin taitoa ja niinpä monet puutarhaunelmistani ovat jääneet vain unelman tasolle. Esimerkiksi ruusut eivät ole koskaan suostu kasvamaan niille valitsemassani paikassa.
Joskus sitä kuitenkin onnistuu odotuksia paremmin, etenkin jos luonto ottaa itse ohjat kömpelön puutarhurin käsistä. Näin on käynyt esimerkiksi tänä keväänä, kun aivan tyhjästä pihalle kasvoi orvokkimeri. Itse en olisi osannut vastaavasta edes haaveilla.
Kesän edetessä myös puutarhaintoni laantuu ja jo heinäkuussa pihan hoito käy täydestä työstä. Jotenkin sitä talven aikana vain unohtaa sen tosiasian, että oli suvi millainen tahansa, niin rikkaruohot kasvavat aina. Ja muutenkin puutarhanhoito on taistelua kuivuutta, märkyyttä, etanoita, kirvoja, rusakoita ja muita eläinkunnan edustajia vastaan.
Perunat ja sipulit on kuitenkin jo istutettu ja eilen hain kaupasta laatikollisen taimia ja pari pussia siemeniä. Ehkä tänä kesänä unelmista tulee totta.
Maija Ala-Jääski
toimittaja