Suht uutena ukilaisena olen ihmetellyt kaupunkilaisten tapaa pyöräillä. Ajetaan vastaantulijan kaistaa miten sattuu ja jos oikeaa kaistaa, niin ihan keskellä muina miehinä ja naisina. Sanoisin, aika vaarallista.
Oheinen purkaus on poimittu Uudenkaupungin Sanomien tekstari-palstalta. Pyöräilijät ovat naputelleet ahkerasti tänä keväänä mielipiteitään kyseiselle palstalle: ongelmia on riittänyt renkaita puhkovista sepeleistä liian kapeisiin väyliin.
Uusikaupunki tunnetaan autokaupunkina, mutta miksei tulevaisuudessa myös pyöräilykaupunkina. Edellytykset siihen ovat olemassa, sillä jo nyt pyöräilyreittejä on luotu ja olosuhteet työmatkapyöräilyynkin ovat kohtuullisen hyvät.
Meille itsestään selvät asiat saattavat olla arjen luksusta muille. Autotehtaan Suomea kiertävillä rekrytointikiertueilla on käynyt ilmi, että yksi valttikortti Uudessakaupungissa on Suomen suurimman tehtaan sijainti pyöräilymatkan päästä keskustasta.
Isoissa kaupungeissa pyöräilyn suosio on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Yksi syy on pyöräilyn edistäminen uusia pyöräteitä ja -baanoja rakentamalla.
Pyöräilyn suosion kasvusta kertoo myös ajopelien valikoiman kasvu. Toiset polkevat mummopyörällä, toiset maastopyörillä tai hybrideillä.
Sähköpyörien suosio on kasvanut viime vuosina. Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelema 400 euron suuruinen tuki sähköavusteisen polkupyörän hankintaan ei toteutunut ainakaan tänä keväänä, mutta kysyntää niille riittää muutenkin.
Suomi sai tänä keväänä pyöräilyn edistämisohjelman, johon on kirjattu 31 toimenpidettä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi. Yhtenä, vaan ei vähäisimpänä, on yhteistyö eri toimijoiden välillä. Toivottavasti tämä toteutuu jatkossa Uudenkaupungin ja Laitilan välisen pyörätien rakentamishankkeessa.
Valtion investointiohjelmassa on varattu 60 miljoonaa euroa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden edistämiseen. Vakka-Suomen kuntien kannattaa toimia aktiivisesti, jotta euroja heltiää myös tälle seudulle.
Valtion investointiohjelmassa on varattu 60 miljoonaa euroa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden edistämiseen.