Maija Karala
Verijuotikkaasta eli iilimadosta kuulee paljon juttuja, mutta itse eläintä pääsee näkemään aniharvoin. Aikoinaan juotikkaita myytiin kuppaukseen valtavat määrät, mutta nykyään laji on Suomen ainoa uhanalainen mato.
Juotikas on oikeastaan saalistava kastemato. Molemmilla on nivelikäs, limapintainen ruumis. Liikkuessaan ne vuoroin venyvät pitkiksi ja ohuiksi, vuoroin painuvat kasaan. Juotikkailla on molemmissa päissään imukuppi, jonka sisällä etupäässä piilee leuoilla varustettu suu.
Kaikki juotikkaat eivät kuitenkaan ihme verta ihmisistä. Useimmin verenimijäksi syytetään viatonta hevosjuotikasta. Se on mustankiiltävä, vaikuttavan kokoinen, ja yleinen kautta maan. Hevosjuotikas kuitenkin saalistaa ruoakseen pienempiä eläimiä. Se on ihmiselle täysin harmiton.
Aito verijuotikas on helppo tunnistaa kaikista muista kotimaisista lajeista: veden alla nähtynä se on silmäänpistävän kaunis, jos niin voi madosta sanoa. Sen syvän tummanruskeassa selässä on oransseja juovia ja täplärivejä, kylkiä koristavat keltaiset raidat, ja vatsapuoli on vihreä.
Entisaikoina verijuotikas oli yleinen. Se sai veriateriansa järvien ja lampien rantavesissä puljanneelta karjalta. Ihmiset luultavasti myös istuttivat juotikkaita uusiin vesiin, jotta niitä voitiin myöhemmin kerätä myytäväksi. Tehomaatalous vei madolta leivän – tai siis veren – suusta, kun karja siirtyi pois rannoilta kylvölaitumille. Voi olla, että verijuotikkaita myös pyydystettiin nopeammin kuin ne ehtivät lisääntyä, sillä kysyntä oli kuppauksen kulta-aikaan suurta.
Pitkään uskottiin lajin sinnittelevän Suomessa enää Ahvenanmaalla. Viime vuosina verijuotikkaita on kuitenkin löytynyt sieltä täältä. Aluksi sen tiedettiin elävän muutamissa lammissa Lounais-Suomessa, mutta nyt tiedossa on yksittäisiä havaintoja myös Hämeestä, Etelä-Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta.
Yleinen verijuotikas ei missään nimessä ole, mutta ei aivan niin sukupuuton partaallakaan kuin pelättiin.
Ei kuitenkaan tarvitse välttää uimaan menoa verijuotikkaiden vuoksi. Madot syövät aniharvoin, sillä ne pärjäävät jopa vuoden yhdellä aterialla. Purematkin ovat varsin harmittomia – ne vuotavat kyllä runsaasti, kiitos otuksen syljessä olevan hyytymisenestoaineen, mutta eivät tulehdu tai jätä kipeää pattia kuten hyttysenpisto. Juuri siksihän niitä lääkintään on käytettykin.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 28.6.2018 julkaistusta lehdestä