Kadut saavat uutta pintaa

0

Viime syksy koetteli Varsinais-Suomessa niin teitä kuin katuja. Routa oli maassa syvällä ja jää suli epätasaisesti. Päällystetyillä teillä routa näkyi keväällä teiden halkeiluna, kuoppina, painautumina ja routanousuina. Jos tiet kärsivät talvesta, niin sitä tekivät myös kadut, joista löytyy nyt samat roudan jättämät jäljet.

Uusikaupunki päällystää tänä kesänä katujaan noin 200 000 eurolla. Näkyvin ja eniten kaupungin keskustan liikennettä haittaava päällystyskohde on Alinenkatu, joka on ydinkeskustan tärkeimpiä katuja. Se on talven jäljiltä todella huonossa kunnossa, kuoppia ja painaumia on usean korttelin matkalla. Nyt katu saa uuden päällysteen kesä-heinäkuun vaihteessa.

Päällystyöt tehdään osittain yöllä, jotta kadun päällystystyöt haittaisivat mahdollisimman vähän keskustan liikennöintiä. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä kesällä kaupungin pääostoskadulla on tavallista vilkkaampaa matkailu- ja mökkikauden ollessa kiihkeimmillään.

Alisenkadun neljän korttelin osuuden lisäksi uutta pintaa saa mm. Hiuntie, jonka urissa on jo parisen viikkoa ollut tasausmassaa. Uutta kestopäällystettä tulee myös mm. Lokalahdentien alkuun, Rantakadulle, Ketunkalliontielle, Terveystielle ja Kullervontielle. Kaikkiaan kymmenen katua saa uutta kestopäällystettä.

Tänä kesänä kaupungin päällystystyöt on keskitetty parin viikon ajalle juhannuksen jälkeen. Keskittämisen toivotaan vähentävän päällystystöitä liikenteelle aiheutuvaa häiriötä.

Uusikaupunki päällystää tänä kesänä katujaan noin 200 000 eurolla.