Kalannin sotaveteraaniliitto järjesti perinteiset vihtatalkoot

0
Oili Moision mielestä vihtatalkoot ovat kiva ja sosiaalinen tapahtuma. Kuva: Samuel Nyroos

Täytyihän niiden kauan odotettujen sateiden osua juuri talkoopäivään. Näin moni tuntui tuumivan, kun Kalannin sotaveteraanien perinteiset vihtatalkoot järjestettiin tiistaina.

Sade ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut. Lähes parikymmentä yhdistyksen jäsentä oli kokoontunut jo varhain tiistaiaamuna Kalantiin Erämiesten majalle vihtoja sitomaan.

Vihtalkoot on perinne, joka on jatkunut veteraaniyhdistyksen ensivuosista lähtien. Tänä kesänä talkoot järjestettiin poikkeuksellisen aikaisin.

– Lämpö ja kuivuus vaikuttivat siihen, että tänä vuonna päätimme järjestää talkoot jo ennen juhannusta, kertoi veteraaniyhdistyksen sihteeri Juha Ståhl.

Päivän aikana syntyi reilusti toista sataa vihtaa ja useampi sata löylypusseja. Vihtojen tai löylypussien valmistuksessa ei talkoissa himmailla, sillä yleensä kaikki saadaan kaupaksi.

Lue lisää 21.6.2018 lehdestä 

Lue myös:  Linda sai elinikäisen museokortin