Kesä on oivallinen hetki aloittaa liikuntaharrastus. Jo vähäinen liikunnan lisääminen edistää terveyttä merkittävästi. Ei tarvitse ryhtyä rehkimään hiki pinnassa tuntitolkulla päivässä, vaan säännöllinen kävely, frisbeegolffailu tai pihalla puuhailu virkistävät kroppaa ja mieltä.
Moni aktiivinenkin liikkuja haluaa kesällä siirtää treenit ulos. Kaupunki päivitti keväällä ulkoliikuntavälineitään. Uimahallin ja tekonurmen välisen alueen lisäksi lihaksiaan voi huoltaa laitteiden avulla Sorvakon pururadan varrella ja Käätyjärven rannalla.
Sakunkulma sai pihalleen kuntosalin eläkeläisten kuntotansseista saaduilla varoilla. Se on suunnattu erityisesti ikäihmisille, mutta sopii kaikenikäisille kuntoilijoille.
Yksityiset liikuntapalvelujen tuottajat jalkautuvat kesällä puistoihin, ja uusinta uutta on kuntostudio Naisvoiman vauvakaukalojumppa. Se edustaa nykyajan henkeä: liikuntaa voi harrastaa kekseliäästi missä vain, ja yhdessä perheen kanssa. Nuoret äidit ja isät eivät jää haikailemaan parempia aikoja liikunnalle, vaan lähtevät baanalle lapsi repussa tai rattaissa.
Iloinen uutinen kuntoilun ja liikunnan saralta on myös juoksuportaiden rakentaminen. Porrasjuoksun suosio on kasvanut viime aikoina isoissa kaupungeissa, joissa harrastukselle löytyy luontaisia paikkoja. Kohta sitä voi harrastaa myös täällä.
Liikuntainvestoinnit maksavat itsensä nopeasti takaisin. Tässä muutamia poimintoja liikunnan vaikutuksista: liikunta on lääke luukatoa vastaan, se on tärkeää sydämen kunnolle, edistää koulumenestystä ja hidastaa solujen ikääntymistä.
Puitteet liikunnan harrastamiselle ovat täällä kunnossa, suurin este on aloittamisen vaikeus. Motivaatiota voi lisätä tieto siitä, että liikunnan harrastaminen antaa hyvän olon ja treenin jälkeen voi hyvällä omallatunnolla nautiskella kesästä vaikkapa riippukeinussa.
Kaupunki uudisti ulkoliikuntavälineitä ja rakentaa juoksuportaat.