Välillä tuntuu, että työntekijät vallan unohtavat, mistä työsuhteessa on kyse: siinä alainen alistaa työvoimansa työnantajan käytettäväksi. Palkanmaksajalla on siis käskyvalta sinuun.
Jokainen joka on ollut vähänkin isommassa porukassa työntekijänä tai -antajana saati pomona tietää, että koville ottaa joillakin edes palkkaa vastaan tehdä niin kuin sanotaan. Sinänsä se ei ole outoa aikana, jolloin päiväkodista asti kasvatetaan sanomaan oma mielipiteensä ja kasvamaan vahvaksi ja ainutlaatuiseksi persoonaksi.
Käskyttäminen ei oikein istu länsimaisen ihmisen pirtaan. Emansipaatio ei koske meillä pelkästään naisia. Se on ylipäätään vapautumista vierasmääräisyydestä. Alunperin latinankielinen sana emancipatio tarkoitti pojan julistamista täysivaltaiseksi kansalaiseksi, vapauttamista isän holhouksesta.
Työlakia tulkitessa käytetään kieltä, joka särähtää nykyihmisen korvaan. Ilmaisut ovat kuin vanhasta vihkivalasta: olet velvollinen olemaan kuuliainen ja uskollinen työnantajallesi.
Kuuliaisuus on juuri sitä käskyvallan alaisuutta; hommat tehdään niin kuin työnantaja parhaaksi näkee. Joskus alainen tuumii tietävänsä paremmin – näin toki joskus voi ollakin – ja sooloilee. Hävyttömimmät johtavat tieten tahtoen harhaan työnantajaa, joka on palkannut väkeä nimenomaan tekemään tehtäviä, joita ei itse hallitse. Motiivina moiseen saattaa olla halu päästä töistä helpommalla.
Uskollisuus firmalle tarkoittaa lojaalisuutta. Työpaikan asioita ei passaa puida kaupungilla tai somessa, varsinkaan lauantai-iltana pienessä maistissa. Uskollisuusvelvoite ulottuu vapaa-aikaan ja Facebookissa lipsautetulla voi olla seurauksia.
Iltapäivälehden jutussa listattiin työntekijätyyppejä, jotka ovat haitaksi yritykselle ja sietäisivät saada potkut. Erityistä hilpeyttä koin kohdassa uppiniskainen työntekijä. Jutussa mainittiin myös tyypit, jotka ovat toistuvasti ja mystisesti poissa töistä. Näihinkin aina välillä törmää. Jollei muuten pääse haluamalleen kielikurssille tai ottamaan uutta tatuointia, niin hissukseen haihdutaan.
Viime aikojen keskustelussa on nostettu esille räiskähtelevät tyypit ja tuomittu: työpaikalla pitää osata käyttäytyä. Oman kokemukseni mukaan pahimpia ovat kuitenkin silmänpalvojat: he kyllä hillitsevät itsensä, mutta vievät salakavalasti omaa agendaansa eteenpäin. Ja mistä muusta nämä salaiset palaverit ja myrkyllisten keittojen hämmentämiset ovat poissa kuin itse työnteosta.
Työnantajalla on tietty myös omat velvollisuutensa, joista oleellisin on se palkanmaksu. Itse sanoisin, että firman menestykselle erityisen tärkeitä ovat jämäkät pomot. Sellaiset jotka uskaltavat olla tuomarina modernien nykyduunarien välisissä kähinöissä ja tarvittaessa vaikka – käskeä.
Virpi Adamsson
toimittaja