Lämpimistä säistä johtuen käärmeitä on ollut paljon liikkeellä. Ensin aioin panna juttuuni myös kuvan, jossa Mikko Maanilan kanssa venytämme rantakäärmettä saadaksemme sille SE-pituuden (> 134 cm). Ei ihan onnistunut. Ja sitä paitsi tiedän monen naisen saavan pelkästä käärmeen kuvasta inhoreaktion.
Kesäpaikkamme on Nuhjan saaren lämpimällä puolella. Kai siellä riittää myös ravintoa matelijoille. Vuosien mittaan onkin sattunut kaikenlaisia käärmeitten kohtaamisia. Kerran astuin veneestä noustessa käärmeen päälle tai tavattiin yht’aikaa kesäkeittiön ovella. Olen nähnyt mm. kyitten parittelevan (toimitusta helpottaa se, että koiraalla on kaksi penistä), luovan nahkansa ja nappaavan saaliikseen myyrän. Synnytys on näkemättä, mutta täyttä puppua on väite, että kyy kiipeää puuhun synnyttämään. Maassa se tapahtuu kyyn haudottua ensin nahkamunia, jotka pullauttaa elävinä.
Toki kyy kiivetä osaa. En ollut silti uskoa silmiäni, kun kuulin talitiaisten hätääntynyttä mekastusta liiterin lautaseinässä, maasta lähes 2 metrin korkeudella olevan pesäpönttönsä luota. Sisällä oli poikue ja iso naaraskyy oli juuri sojottamassa päätään suuaukosta sisään. Reagoin niin (tyhmästi) kuin yleensäkin kyihin. Kun olisi pitänyt hakea kamera ja ikuistaa tilanne, hain petkelin ja kyy oli laakista vainaa. Jäin pohtimaan kyyn hyvää kiipeilytaitoa ja sen tarkkaa hajuaistia. Miten se voi saada kieleensä hajumolekyylin saaliista maahan asti?
Suhtautuminen käärmeisiin on yleisesti muuttumassa pelonsekaiseksi. Osa kärsii suoranaisesta käärmefobiasta. Onko kyse urbaanista luonnosta vieraantumisesta? Lapsena maalla Kylähiidessä ei kyistä tehty sen kummempaa numeroa vaan pidettiin luontoon kuuluvina siinä kuin kaikkea muukin maassa liikkuvaa.
Tutkijoiden kanta oli aiemmin se, että pelko tai inho käärmeisiin on vanhemmilta opittua. Nyt on kuitenkin selvitetty, että jopa puolivuotiaitten vauvojen pupillit laajenevat, kun heille näytetään kyyn tai hämähäkin kuvaa. Eikä oma 2-vuotias Hugo-lapsenlapseni tykkää lainkaan siitä ”Pieni ankanpoikanen” -laulun säkeestä, jossa ”pieni käärme veikeä kiemurteli veessä”.
Mitä saaren kyille sitten pitäisi tehdä? Viedä ämpärissä kahden kilometrin päähän muitten mökkiläisten riesaksi? Vai tuoda mantereelle esim. golfkentälle?
Kaikkea elämää tulisi kunnioittaa. Varsinkin, jos se on peräisin 128 miljoonan vuoden takaa jurakaudelta – kuten käärmeet. Kun oma homo-sukumme kehittyi vain 2,5 miljoonaa vuotta sitten Afrikassa ja homo sapiens 200 000 vuotta sitten.
Suuret puheet ovat idealistista haihattelua, jos teot puhuvat toista. Niinpä tänäkin keväänä olen jo päästänyt pari kyytä käärmeitten taivaaseen.
Tarmo Kangas
kirjoittaja on luontoympäristöään tarkkaileva juristi ja kaupungin valtuutettu