
Lämpöasteet ovat kohonneet viime viikosta asti niin ulkona kuin sisätiloissakin. Jo viikon jatkunut helle näkyy ihmisten kulutusvalinnoissa ja yksittäisten tuotteiden kysynnässä.
Uudenkaupungin Expertin myyntineuvottelija Esa Herrala kertoo, että kaikki tuulettimet myytiin heti helteisen viikonlopun jälkeen loppuun. Niiden lisäksi kaikki kylmälaukut on myyty, mutta suurin osa niistä meni kaupaksi jo juhannuksen aikaan.
Ruokakaupassa helteet näkyvät selkeimmin veden ja jäätelön myynnissä.