Vakka-Suomen positiivisesta rakennemuutoksesta ovat osansa saaneet myös seudun nuoret. He työllistyvät nyt hyvin. Viime vuodesta nyt toukokuun loppuun nuorten työttömyys väheni vauhdilla koko Varsinais-Suomessa, mutta Vakka-Suomessa lasku oli huippulukemissa. Viime vuodesta nuorten työttömyyden vähennys Vakka-Suomessa oli 37 prosenttia ja kahdessa vuodessa vähennys on ollut peräti 60 prosenttia.
Vakka-Suomen työttömyysaste, 5,2 prosenttia, oli toukokuun lopussa maan kolmanneksi pienin. Seutu on tarjonnut hyvin nuorille työtä. Alle 25-vuotiaita, jotka olivat ilman työtä, oli koko seutukunnassa toukokuun lopussa vain 44. He kaikki olivat kaupunkilaisia, laitilalaisia ja uusikaupunkilaisia. Kustavissa, Pyhärannassa, Taivassalossa ja Vehmaalla ei ollut yhtään alle 25-vuotiasta ilman työpaikkaa.
Seutukunta pystyy tarjoamaan edelleen erinomaisesti työpaikkoja. Toukokuun lopussa Vakka-Suomessa oli tarjolla 766 avointa työpaikkaa ja niistä 595 oli Uudessakaupungissa. Ja kun näiden nyt avoinna olevien työpaikkojen päälle lasketaan uusikaupunkilaisten pk-yritysten tulevien vuosien näkymät, näyttää kaupungin ja seutukunnan tulevaisuus todella hyvältä. Kaupungin pk-yritykset ovat arvioineet, että tarvitsevat 300-500 uuttaa työntekijää seuraavina vuosina.
Vakka-Suomella on ollut tarjota nuorille työtä.