Seurakunta hakee säästöjä

1

Uudenkaupungin seurakunta on kamppaillut jo muutaman vuoden ajan taloutensa kanssa, niin kuin maassa moni muukin seurakunta. Seurakuntien jäsenmäärät pienenevät ja vähennys heijastuu suoraan seurakuntien kirkollisverotuloihin, niin myös Uudessakaupungissa. Vuonna 2000 uusikaupunkilaisista kuului kirkkoon noin 90 prosenttia. Viime vuonna kirkkoon kuului uusikaupunkilaisista enää 78,5 prosenttia.

Uudenkaupungin seurakunnan omaisuus on pitkälle kiinni kiinteistöissä ja tonteissa. Niistä kertyy vuosittain myös kuluja. Seurakunta on hakenut heikkenevään talouteensa ratkaisua jo jokin aikaa ja nyt kiinteistöjä sekä tontteja on laitettu myyntiin. Kaiken kaikkiaan kohteita on myynnissä 16 kappaletta. Samalla kun myynti käynnistyy, seurakunta on tilannut talousanalyysin, jonka tarkoituksena on kartoittaa taloustilannetta ja toimenpidevaihtoehtoja pidemmällä aikavälillä.

Kohteiden myynnillä seurakunta toivoo säästävänsä ylläpitokustannuksista vuosittain noin 80 000 euroa ja myyntivoittoa kohteista arvioidaan saatavan noin 700 000 euroa. Kattamatonta alijäämää seurakunnalla on peräti 810 000 euroa. Seurakunnan strategiassa on alustavasti suunniteltu, että kolmessa vuodessa olisi säästettävä 300 000 euroa. Tavoite on kova ja toivottavasti seurakunnan päättäjät löytävät yksituumaisuuden, miten talous käännetään uusille urille.

Kattamatonta alijäämää seurakunnalla on peräti 810 000 euroa.

1 KOMMENTTI

  1. Onneksi erosin kirkosta jo yli vuosikymmen sitten. Tutustuin silloin kirkon (en siis pelkän Uudenkaupungin seurakunnan, vaan koko kirkon) tilinpäätökseen ja totesin rahankäytön olevan aivan tolkutonta. Sitä se näyttää olevan edelleen. En sitä paitsi ymmärrä, miksi kristityn pitäisi olla kirkon jäsen.

Kommenttien lisääminen on estetty.