Suomi on maailman onnellisin maa. Näin on ainakin YK:n The World Happiness Report -tutkimuksen mukaan. Onnellisuus on aihe, josta on taitettu peistä niin kauan kuin ihmislajilla on ollut aikaa ja kykyjä oman olemassaolonsa reflektioon. Onnellisuus tai sen puute on kalvanut muun muassa filosofien ja jumaloppineiden mieliä läpi historian. Mitä on hyvä elämä? Miksi jotkut ihmiset eivät tavoita onnellisuutta?
Uudella vuosituhannella onnellisuuden tavoittelu on noussut kirjallisuuden kestoteemaksi self-help -oppaiden johdolla. Onnea ne ovat tuottaneet varmasti ainakin kirjailijoille itselleen, sillä sen verran suurista myyntimääristä on parhaimmillaan ollut kyse.
Se mitä onnellisuus on, ei ole vielä tänä päivänäkään itsestään selvää. Kuinka ihmisen kokemus onnellisuudesta tai onnettomuudesta saatetaan vertailukelpoiseen muotoon? Onnellisuus on aina pohjimmiltaan subjektiivinen kokemus.
YK:n onnellisuustutkimuksessa vastaajien on tullut asettaa itsensä kymmenportaisille tikapuille siten, että alin porras kuvaa onnettominta kuviteltavissa olevaa elämäntilannetta ja vastaavasti kymmenes porras onnellisinta mahdollista elämää. Onnellisuuden rakennuspalikoita on yhtä paljon kuin on onnellisuuden pohtijoitakin.
Antiikin filosofi Aristoteles esitti Nikomakhoksen etiikassaan, että onni voidaan samastaa niin hyveeseen, järkevyyteen kuin viisauteenkin. Onnellisuus ei ollut Aristoteleelle pelkkää nautintoa, vaan onnelliseen elämään nautinto kuului vain kohtuullisessa määrin. Tämän päivän nopeatempoisessa ja kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa ajatus mielihyvän kohtuullisuudesta voi kuulostaa vieraalta.
Ehkäpä enemmän tätä päivää edustaa ranskalaisfilosofi Michel Onfray, jonka suhde hyvään elämään ponnistaa puhtaasti hedonismista: hyvään elämään kuuluu oman ja toisten mielihyvän maksimointi, kuitenkin siten ettei itselle tai toisille tuoteta kärsimystä.
Onnellisuutta mietittäessä on syytä muistaa, että ihminen on läpeensä sosiaalinen eläin. Ihmisen toimintaan, arvoihin ja ihanteisiin vaikuttaa yhteisö. Se, minkä ihminen ajattelee tekevän hänet onnelliseksi on monesti perua siitä, mitä hän näkee ympärillään. Onnellisuuden kokemus kumpuaa tällöin siitä, että ihminen kokee saavuttavansa niitä tavoitteita, joita kanssaihmiset pitävät tavoiteltavina. Yhteisön tunnustamaksi ja hyväksymäksi tuleminen on tärkeä väylä matkalla onnellisuuteen.
Mutta löytyykö onnellisuus perimmiltään statuskilvasta, kirjoista tai luennoilta? Epäilen. Luulen, että onnellisuutta epätoivoisesti takaa-ajavan ihmisen elämästä tulee Shangri-Lan sijaan to do -lista.
Tuomas Savolainen
keski-ikäistyvä ja keskivartalo-lihavoituva virkamies