Alisenkadun yllä keikkuvat sateenvarjot tuovat hymyn huulille. Ne ovat kepeitä kuin ilmapallot herättäen hauskoja, vappumaisia ajatuksia. Seistessäni keskellä katua (liikennettä ei ollut) tuijotin niitä alhaalta ylöspäin ja hetken verran kuvittelin itseni meren pohjalle ja niitä meduusoiksi pinnalla kellumassa. Muutuin jälleen teinitytöksi, joka oli päässyt kesäharjoittelijaksi Uudenkaupungin Sanomiin, toimitus sijaitsi siinä pitkässä puutalossa, jonka vanhempi väki vielä muistaa.
Palkka oli vain taskurahan luokkaa, mutta minulle iso ja ostaa pamautin koko rahalla pramean sateenvarjon todetakseni sen erittäin epäkäytännölliseksi. Se kulki nurkissa turhanpanttina vuosikausia ja enää siitä on jäljellä hieno kahva.
Seiskää kadulla ja katselkaa ylöspäin, niin saatte ehdottomasti vekkuleita ajatuksia. Sateenvarjothan tuottavat aina positiivisia mielikuvia, ovathan ne myös turvallisuuden symboleja: ”Tule tänne sateenvarjoni alle”, sanoo joku, ja ihmispolo nyyhkäisee kiitollisuudesta.
Kenkäkauppa Alinan emäntä Outi Nurmi toi idean Tanskasta. Tuleeko talvella huopatossuja samalle vaijerille?
Alisenkadun varjot ovat tyttömäisiä kuin kellohelmat. Britanniassa – sateiden luvatussa maassa – käytetään suuria, mustia, sateenvarjoja, jotka kokoon taitettuina ovat miesten kävelykeppejä. Jos sellaisen hankit, niin sataprosenttisella varmuudella unohdat sen bussiin, kauppaan tai tuntemattomaan paikkaan. Paras pitää mukana kokoontaitettava, made in China.
”Sateenvarjojen pläjäys” muistuttaa kovasti taiteilija Kaarina Kaikkosen installaatioita. Hän herätti huomiota muutama vuosi sitten liehuttamalla vanhoja miesten paitoja samanlaisissa vaijereissa Suomen hienoimman gallerian, Forsblomin, edessä Helsingissä. Turistit ihmettelivät, kuivataanko Suomessa pyykkiä keskellä kaupunkia? Jotkut paheksuivat, mutta useimmat kiittelivät hymysuin. Kaikkosen paidat hulmusivat myös Ateneumissa ja Turussa Wäinö Aaltosen museossa. Paitojen lisäksi hän riemastui puhkikuluneista miesten pikkutakeista, peitti niillä Tuomiokirkon portaat ja pääsi ulkomaidenkin lehtikuviin.
Kaikkosen jäljillä ollaan myös kaupungin toisessa installaatiossa, pellolla ahkeroivissa nukeissa ”Ahkerat ammattilaiset”. ”Onko täällä meneillään mielenosoitus?” ihmettelin Ukiin sisään ajaessa. Nuket on valmistanut reipas, luova naisporukka talven mittaan. Heillä on ollut hauskaa keskenään ja se ilo kyllä välittyy, sillä ”ammattilaisia” tervehtiessä alkaa jokaista naurattaa.
Maalataan ensi kesäksi se ruma, vanha vesitorni ja ”Ahkerat ammattilaiset” sinne merelle kiikaroimaan.
Pirkko Arstila
Kirjoittaja on vapaa-ajan uusikaupunkilainen