Tuoretta lähiruokaa läheltä

0

Uusikaupunkilaiset ja vakkasuomalaiset ovat onnekkaita, sillä täällä on runsaasti tarjolla tuoretta lähiruokaa. Alueella on paljon viljelijöitä, joista monilla on myös itsepalvelupiste. Varsinkin kesäisin tarjontaa on viljalti ja jotkut viljelijöistä myyvät tuotteitaan myös talvisin.

Lähiruoka on yksi maamme ruokapolitiikan kärjistä. Maa- ja metsätalousministeriö valmisteli yhteistyössä eri sidosryhmien Lähiruokaohjelman ja se hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä jo vuonna 2013. Periaatepäätös linjasi lähiruokasektorin kehittämisen tavoitteiksi vuoteen 2020 mennessä mm. monipuolistaa lähiruuan tuotantoa ja lisätä sitä kysyntää vastaavaksi sekä nostaa lähiruuan jalostusastetta. Tavoitteena on myös lainsäädännön ja neuvonnan keinoin parantaa pienimuotoisen elintarvikejalostuksen ja myynnin mahdollisuuksia sekä kasvattaa lähiruuan osuutta julkisista hankinnoista parantamalla hankintaosaamista ja laadullisia kriteereitä.

Lähiruokaohjelmassa lähiruualla tarkoitetaan erityisesti paikallisruokaa, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria. Lähiruokaa ostamalla vahvistat ja hyödynnät oman alueesi tuotannon elinvoimaisuutta ja monipuolisuutta. Ja mikä parasta, lähiruoka on myös herkullista.

Alueella on paljon viljelijöitä, joista monilla on itsepalvelupiste.