Ilouutinen: uutismedioiden pitkä korpivaellus on vihdoin päättynyt, ja edessä siintää vakaa ja vauras tulevaisuus.
Valitettavasti väite on vain ronski kärjistys, mutta viitteitä paremmasta on sentään havaittavissa. Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin julkaisema Digital News Report 2018 -raportti kertoo vuoden aikana tapahtuneet tärkeimmät muutokset media-alalla. Raportissa on kartoitettu 37 maan tilannetta, myös Suomen.
Kansainvälisesti mielenkiintoinen trendi on, että uutissisältöjen voimakas jakeluvauhti kolmansien osapuolien alustoille on pysähtynyt tai jopa alkamassa kääntyä laskuun. Samalla tilausmaksujen määrä kasvaa useassa maassa. Useilla markkina-alueilla sosiaalista mediaa käytetäänkin yhä vähemmän uutislähteenä.
Suomen-katsauksesta selviää, että netissä uutissisällöistä maksavien lukijoiden osuus kasvoi vuoden takaisesta kolme prosenttiyksikköä. Samalla halukkuus maksaa tulevaisuudessa netin sisällöistä kasvoi viisi prosenttiyksikköä niiden joukossa, jotka eivät tällä hetkellä maksa sisällöistä.
Raportin huono uutinen on, että Suomessa printtimedian levikki on jatkanut laskuaan. Painettuun sanaan nojaavien uutismedioiden murheenkryyninä on ollut jo vuosia, kuinka saada korvattua printin levikissä tapahtuva lasku digitilaajilla – paperilehti kun on yhä suurelle osalle mediataloista selvästi tärkein tulonlähde.
Silti monet perinteiset uutismediat perustavat liiketoimintansa edelleen “printti edellä” -ajatteluun eli paperilehteä suojellaan digijuttujen kustannuksella. Aika näyttää, kuinka kauskantoinen ja järkevä ratkaisu se on.
Samaan aikaan ihmisiä huolestuttaa yhä enemmän uutisten todenmukaisuus varsinkin maissa, joissa mediakenttä on hyvin kahtiajakautunut. Jotkut mediatalot ovat onnistuneet kääntämään huolen edukseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tutkivaan journalismiin panostavat The New York Times ja The Washington Post ovat onnistuneet kasvattamaan digitilausten määrää. Kaikki eivät suostu nielemään presidentti Trumpin horinoita sellaisenaan.
Digital News Reportin keskeisimpiä löydöksiä on se, että yhä useammat mediayhtiöt panostavat aikaisempaa enemmän sisällön laatuun.
Suomalaisten luottamus mediaa kohtaan on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen korkealla tasolla. Se on asia, josta on syytä olla tyytyväinen, mutta johon on suhtauduttava nöyrästi. Ansaittu luottamus säilyy ainoastaan jatkamalla totuudenmukaista ja tasapuolista tiedonvälitystä.
Samuel Nyroos
toimittaja