Kuva: Maija Karala
Maija Karala
Suomesta käsin harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka laajalle tuttujen eläin- ja kasvilajien levinneisyydet ulottuvat. Tiesitkö, että ukkometsot napsuttelevat nokkiaan Espanjassa, rauduskoivut huojuvat Japanin metsissä, ja haarapääskyn voi tavata vaikka Buenos Airesissa?
Linnut ja tuulen mukana leijailevat siemenet leviävät kauas, mutta voi tuntua yllättävältä, että myös pienillä ja heikoilta vaikuttavilla hyönteisillä on usein suunnattoman laajoja elinalueita.
Erityisesti tässä suhteessa kunnostautuvat täpläperhosten heimon lajit, joihin kuuluvat monet tutut ja yleiset suomalaisperhoset: nokkos-, neito-, herukka- ja ohdakeperhoset.
Näitä kaikkia voi kauniina alkusyksyn päivinä tavata suomalaispuutarhoista, mutta yhtä lailla Espanjasta tai Japanista.
Ohdakeperhonen on kuitenkin omaa luokkaansa. Haaleanoranssin, valkoisen ja mustan kirjavasta perhosesta käytetään Yhdysvalloissa nimeä cosmopolitan, kosmopoliitti.
Maailmankansalainen se tosiaan on. Ainoat mantereet, jolla ohdakeperhosta ei esiinny, ovat Etelä-Amerikka ja Antarktis. Myönnettäköön, että se on myös sangen harvinainen Australiassa. Kesäisin ohdakeperhosia harhailee kauas napapiirin tuolle puolen, jopa Huippuvuorille ja Islantiin.
Kaiken kaikkiaan se on yksi maailman laajimmalle levinneistä perhosista – ja kaikkien hyönteisten sarjassakin kärkipäätä, jos mukaan ei lasketa sellaisia ihmisen seuralaislajeja kuin jauhokoisa tai sokeritoukka.
Ohdakeperhonen tuntuu olevan puuhissaan varsin suurpiirteinen. Naaraat laskevat munansa umpimähkään hyvien mesikasvien lähelle: niinpä toukkien kuolleisuus on suurta, jos ne eivät ehdi löytää ajoissa itselleen kelpaavaa kasvia.
Toukkien onneksi niiden ruokakasvit ovat kuitenkin yleisiä laajoilla alueilla. Ne syövät esimerkiksi nokkosia, takiaisia, karhiaisia, kaunokkeja ja pujoja.
Suomessa lentelevälle perhoselle on myös aika erikoista talvihorroksen puuttuminen. Ohdakeperhoset eivät lepää koskaan, vaan syksyn tullen odottavat, kunnes tuuli puhaltaa etelään, ja nousevat yli puolen kilometrin korkeuteen. Siellä ne leijailevat kohmeisina satojen tai tuhansien kilometrien päähän, missä kelpaa taas lennellä.
Sitä odotellessa niistä on kuitenkin silmäniloa suomalaisille.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 30.8.2018 julkaistusta lehdestä