Pari vuotta sitten sain kunnian tutustua pieneen tyttöön. Istuimme filtillä pihalla, ja sain rauhassa tehdä tuttavuutta tämän, silloin vielä pienen vauvan kanssa. Hän yritti kovasti kiipustella ja kammeta itseään pystyyn, mutta ihan eivät jalat vielä kantaneet. Tuona päivänä minusta tuli tuon pienen ihmisen ystävä. Joku voisi sanoa, että lapsenvahti – mutta minusta olen hänelle enemmän ystävä.
Olemme pari vuotta tehneet retkiä eri puistoihin, leikkineet pihalla sekä tutustuneet maailman pieniin ihmeisiin yhdessä. Nämä pari vuotta hänen ystävänään ovat opettaneet minulle enemmän kuin ikinä olisin osannut kuvitellakaan. En ole varmaan ikinä huomannut katsoa ympärilleni näin tarkasti. Tai selittänyt niin montaa kertaa, mistä joku ääni on tullut. Osaan myös katsoa itseäni eri tavalla. Pienen kanssa huomaa, miten kampauksella tai vaatteiden yhteensopivuudella ei oikeasti ole niin väliä. Se, miten käyttäydyn, mitä teen ja millainen olen ihmisenä on niin paljon tärkeämpää.
Turha huolehtiminen ja stressaaminen ovat ehdottomasti myös niitä asioita, jotka vain jäävät taka-alalle pienen ystävän kanssa ollessa. Joskus on pillimehut sylissä, mutta se on ihan OK. Olen huomannut, ettei maailma kaadu pieniin asioihin, ja joistain asioista ei kannata edes huolehtia. Joskus voi vain sanoa ”oho”, ja jatkaa eteenpäin – vieläpä hymyssä suin, yhtä hullunkurista kokemusta rikkaampana.
Maailmaa katsoo eri tavalla pienen ystävän kanssa. Tulee katsoneeksi niitä asioita, joita ei muuten huomaisi. Kukat, puut, pörriäiset sekä muut ihmiset ovatkin aika kiinnostavia, vaikka usein niiden ohi vain kävelee ilman sen suurempia pohdintoja. Maailma on ihmeellinen paikka. Harmi, ettei sitä aina itsekään huomaa. Maailman positiiviset ja kauniit asiat korostuvat varmasti pienen ystävän seurassa. Viime puistoreissulla ystäväni kuuli koiran haukkuvan, ja totesi: ”Koira pussaa, ei sitä tarvitse pelätä.” En voinut muuta kuin hymyillä, sillä minusta oli ihanaa huomata, miten hän välitti ja huolehti, ettei isompaa ala pelottaa. Surulliset ja pahat asiat unohtuvat silmän räpäyksessä, kun tuollaisen tokaisun kuulee.
Tässä lähiaikoina huomasin, ettei pieni ystäväni olekaan enää niin pieni. Hän osaa kävellä itsevarmemmin, juosta nopeammin, pomppia korkeammalle, kiipeillä ketterämmin, nauraa äänekkäämmin sekä hymyillä leveämmin kuin koskaan aiemmin. Hän on myös yksi hauskimmista, sosiaalisimmista ja fiksuimmista ihmisistä jonka tiedän. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä hänen kanssaan ja toivon, että saamme kokea yhdessä vielä paljon kaikenlaista. On ollut ihanaa seurata hänen kasvuaan pienestä vauvasta pieneksi ihmiseksi. Kiitän tästä mahdollisuudesta hänen vanhempiaan, jotka ovat luottaneet minuun, ja antaneet minun viedä hänet aina silloin tällöin tutustumaan maailman ihmeisiin. Kiitos tietenkin myös pienen ystäväni tädille, joka ehdotti tutustumista. Minusta on ihanaa nähdä, miten pieni ystäväni ihailee ja ottaa mallia heistä.
Erään runon mukaan pienet tytöt on tehty sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Varmasti niistäkin, mutta sinut pieni ystäväni on tehty myös onnesta, kauneudesta sekä rakkaudesta.
Jasmin Jussila
opiskelija