Väki riensi Männäisten markkinoille

0
Tanja Yli-Pentti ja Marko Vehniäinen olivat tulleet tutustumaan Kalannin toriin lastensa Ennin ja Teemun kera.

Kalannissa herätettiin eloon vanha markkinaperinne. Ensimmäiset Männäisten markkinat järjestettiin viime perjantaina ja jatkoa on luvassa jo tällä viikolla. Markkinat pidetään joka perjantai, aina elokuun loppuun asti.

Markkinoiden takaa löytyy tänä kesänä perustettu Männäisten tori – yhdistys, jonka tarkoituksena on elävöittää Kalannin keskustan näivettynyttä torielämää. Ja ainakin viime perjantai osoitti, että kiinnostusta löytyy niin myyjien kuin torivieraidenkin taholta.

Kalannin torialue sijaitsee Kalannin keskustassa, kirjaston ja lähikaupan välisellä aukealla.

Aiheesta lisää tiistain 7. elokuuta lehdessä.