
Päivi Sappinen
Heinäkuun lopulla Uudenkaupungin keskustassa alkanut demokatu-kokeilu päättyy alkuviikon aikana. Kokeilun aikana testattiin lukuisia erilaisia tapoja lisätä keskustan viihtyisyyttä.
Paljon puhuttaneen kävelukatu-kokeilun lisäksi projektiin kuuluivat esimerkiksi Rauhanpuistoon, torille ja Alisellekadulle tuodut oleskelupaikat ja istutukset sekä erilaiset ripustukset, kuten sateenvarjot ja liput pääkadun yllä ja tunnelmavalaistus Rauhanpuistossa. Myös monet tapahtumakokeilut kuuluivat osaksi demokatua.
Hanketta koordinoinut Sonja Stenman sanoo väliaikaisten muutosten olevan ennen kaikkea uusi tutkimustapa ja väline tehdä kaupunkisuunnittelua.
– Maailmalla tämän tyyppisiä toiminnallisia kokeiluja tehdään paljon, tyypillisimpiä ovat juuri kävelykatukokeilut. Uskon, että väliaikaiset muutokset avaavat silmiä tarkastella asioita uudella tavalla. Esimerkiksi Alisestakadusta meillä on vuosittain 365 päivän kokemus siitä, että sen läpi voi ajaa. Nyt meillä on muutaman viikon kokemus myös kävelykadusta, Stenman sanoo.