Kahdeksannen luokan pakollisella puutyökurssilla sain aikaiseksi vaapun aihion. Projekti ei siis edennyt kovin pitkälle. Maalia saati lakkapintaa epämuodostunut hirvitys ei koskaan ehtinyt saada pintaansa. Tekelettä sahatessa sain vannesahan terän katkeamaan. Olisi se voinut katketa muutenkin, mutta olin tuolloin vakuuttunut, että kyse oli lähinnä itseni ja kädentaitoihin tiivistyvän kurssin välisestä yhteensopimattomuudesta. Sain kurssista numeroksi kasin – kiitos taiteilijahenkisen opettajan, joka painotti opetuksessaan selvästi enemmän empatiaa kuin yleisiä arviointikriteereitä.
Vuodet ovat vierineet, mutta taitotaso ei ole mainittavasti kehittynyt. Olen seurannut vierestä ystäväni rakennusprojekteja ja tarkastellut suorastaan lapsenomaisella hämmästyneisyydellä sitä, kuinka joku ensin piirtää kaipaamansa rakennuksen ja tämän jälkeen toteuttaa suunnitelmansa tinkimättömästi viimeistä piirtoa myöten. Kaveri on viilipyttymäisesti jaksanut vastailla syväluotaaviin kysymyksiini kuten ”Mikä tän työkalun nimi on?” ja ”Mistä sä tiedät, että tää osa kiinnitetään juuri tähän kohtaan?”
Tuoreehkona omakotitaloasujana olen löytänyt huomaamattani uuden aktiviteetin. Sitä voisi luonnehtia kädettömäksi kiinteistönhuolloksi. Mitään ihmeitä ei kiinteistöllä ole tarvetta vielä huoltaa, mutta ympäristöään on syytä tutkailla ja piskuisia nikkarointeja tehdä ihan oppimisen kannalta. Lähialueen rautakauppiaalle on tullut tutuksi eksyneen oloinen asiakas hullunkurisine kysymyksineen. Hankalinta kädettömyydessä on se, että ei tiedosta omaa tietämättömyyttään. Silloin kun tietää, että tietämystä puuttuu, voi tietoja ja taitoja lähteä myös kartuttamaan.
Ehkä hieman lohdulliseksi koen sen, että en ole kädettömyyteni kanssa yksin. Kulttuurintutkija ja moottoripyörämekaanikko Matthew B. Crawford on esittänyt, että nykyihminen vieraantuu käsillä tekemisestä. Kädentaitojen hapertuminen aiheuttaa lopulta vieraantumista omasta elämänhallinnasta. Crawfordin ajatus on se, että käytännön työtä tekemällä ihminen tekee samalla itsestään kokonaisen. Mitä vähemmän ihminen tekee itse käsillään, sitä passiivisempi ja riippuvaisempi hänestä tulee. Kun aiemmin asioita valmistettiin ja korjattiin itse, nykyään samat tuotteet ostetaan ja niitä korjaamaan palkataan ammattilainen. Arjen elämästä tulee kädentaitojen puutteen myötä yhä passiivisempaa kulutuksen kehää. Tätä suuntaa voi jokainen onneksi kääntää pieni askel kerrallaan. Vasara vaan kouraan, osuu se isku välillä sormen sijasta naulaankin.
Tuomas Savolainen
Homo sapiens