Sen piti olla vain vatsapöpö. Koirani oli ollut muutaman päivän hieman vaisumpi, joten päätin varmuuden vuoksi lähteä lääkäriin. “Sitähän varten se vakuutuskin on, vaikka tässä ei taida olla mitään kummempaa”, sanoin äidilleni matkalla eläinlääkäriasemalle.
Kun soitin puoli tuntia myöhemmin uudestaan, kaikki oli toisin. Kyyneleet valuivat, niiskutin ja nyyhkytin. ”Mitään ei ole tehtävissä, kasvain on liian suuri”, sain lopulta sanotuksi. Kasvain, jonka olemassaolosta ei kukaan ollut vielä hetki sitten tiennyt. Kaiken varalta tehty ultraäänitutkimus paljasti lohduttoman totuuden: parhaan ystäväni tie oli tullut päähänsä.
Kotona kaikki oli näennäisesti ennallaan. Lelu samassa paikassa, johon se oli jäänyt, kun leikimme ennen lähtöä lääkäriin. Vesikuppi keittiön nurkassa, ruokasäkki varastossa. Olin kuulevinani tutun rapinan parketilla, vaikka tiesin, että se oli pelkkää kuvitelmaa.
Itkimme perheen kesken, itkin ystävien kanssa, itkin yksin. Heiluva häntä oli ennen vienyt kyyneleet pois, mutta nyt niin ei enää ollut.
Olen kiitollinen kaikista yhteisistä hetkistä. Olen kiitollinen siitä, että sain tutustua persoonaan, joka valloitti kaikkien sydämet ja jätti niihin ikuiset tassunjäljet.
Olen erityisen kiitollinen siitä, ettei kukaan tullut sanomaan minulle, että sehän oli vain koira.
Ihmisen suhde lemmikkiin voi olla yhtä syvä ja tärkeä kuin toiseen ihmiseen. Lemmikki kuuntelee huolet ja murheet, se ei puhu ilkeitä selän takana eikä moiti tehdyistä virheistä. Se rakastaa pyyteettömästi ja kirkkain silmin. Jos joskus olen edes puoliksi niin hyvä ihminen, kuin miltä minun on täytynyt näyttää koirani silmissä, voin olla tyytyväinen itseeni.
Lemmikki ei ole vain eläin, sen kertoo jo itse sanakin. Se on johdannainen sanasta lempi, joka tarkoittaa rakkautta. Vanhassa merkityksessään lempi oli arvaamaton, taianomainen voima. Lemmettömän naisen oli turha uneksia naimisiin pääsystä – tarvittiin lempeä, jotta mies kosisi. Lempi ei katsonut ulkonäköä tai varallisuutta, ne olivat lemmen edessä täysin toissijaisia asioita.
Taianomainen ja arvaamaton on lemmikin ja sen omistajan suhdekin. Kai jokainen lemmikin hankkiva tiedostaa, että eron hetki on vääjäämättä edessä, mutta ei se menetyksen hetkellä lohduta.
Jos lähipiirissäsi sattuu lemmikin menetys, älä vähättele perheenjäsenten surua. Älä sano lemmikkiä vain eläimeksi, äläkä sano, että ainahan voi hankkia uuden. Jos itse menetät lemmikin, älä pyytele anteeksi suruasi tai jätä sitä käsittelemättä. Sureminen kuuluu asiaan.
Ajan kanssa huomaat, että suru väistyy kauniiden muistojen tieltä. Muistojen, jotka lopulta tuovat kasvoille hymyn kyynelten sijasta.
Iidaliisa Pardalin
toimittaja