Pienyritykset isojen pankkeina

0

Olemme siirtyneet viimeisten vuosien aikana paperisten laskujen lähettämisestä sähköiseen laskutukseen. Toki laskuja vieläkin paperisina toimitetaan, mutta varsinkin yritysten välisessä liikenteessä laskutus hoituu nykyisin pääosin sähköisesti. Samaan aikaan maksuajat ja maksumoraali ovat löystyneet silmin nähden. Ostajista on tullut ehtojen latelijoita ja myyjistä kuuliaisia palvelijoita. Eihän sen näin pitänyt mennä?

Pyöritän itse pientä puolentoista henkilön yritystä, jonka asiakkaina on pääosin suuryritykset. Olen keskustellut lukuisten pienyrittäjien kanssa eri puolilla Suomea ja kaikkialla havainto on ollut sama. Mitä isompi yritys, sitä hitaammin maksuliikenne toimii.

Pienyrittäjistä on siis tehty isojen pikku pankkeja, jotka saavat odotella suoritusta tehdystä työstä pääosin 30 vrk, joskus jopa 45 tai 60 vrk. Silti pienyrittäjän pakolliset laskut, kuten ennakkoverot, eläkemaksut, vakuutukset ja juoksevat kulut lankeavat maksettavaksi ajallaan

Me emme voi soittaa verotoimistoon ja sanoa, että ”maksuehtomme on 30 vrk netto” vaan verottaja tekee päätöksen puolestamme. Syystä tai toisesta isommat yritykset ovat ottaneet tavakseen kertoa milloin heillä on tapana maksaa laskuja eikä siihen pienyrittäjän vaatimukset vaikuta. Miten tällaiseen tilanteeseen on ajauduttu?

En kuulu niihin, joiden mielestä ennen oli paremmin, mutta tässä tapauksessa ennen todella oli paremmin. Vaikka laskut kulkivat etanapostilla, niin pääosa niistä maksettiin ajallaan. Sitten siirryttiin pikkuhiljaa laskujen toimittamiseen sähköpostilla ja ongelmat tuplaantuivat.

Laskuja hävisi matkalla ja alettiin vedota siihen, että isossa talossa näiden asioiden kiertäminen kestää joskus. Typerä selitys sinänsä, sillä tuon perusteella voisi olettaa, että isossa talossa mitkään asiat eivät etenisi aikataulussa.

Lopulta siirryttiin sähköiseen laskuun ja asioiden piti muuttua. Laskut kulkevat nanosekunnissa myyjältä tilaajalle, mutta maksuajat sen kuin kasvavat. Onko se tosiaan liikaa pyydetty, että jos jotain tilataan pienyrittäjältä, joka tekee sen mitä on sovittu siinä aikataulussa kuin on sovittu, että hän saisi myös palkkansa ajallaan?

Uusikaupunki on täynnä pienyrittäjiä. Koko Suomen tulevaisuus on merkittävässä määrin kiinni pienyrittäjistä, sillä työn kuva on muuttunut ja muuttuu yhä pirstaleisemmaksi, joten yhä suurempi osa meistä joutuu tai saa tehdä työnsä oman pienen toiminimen tai osakeyhtiön kautta, ehkä työllistäen yhden tai kaksi henkilöä siinä sivussa.

Jotta työt tulee tehdyksi, asiat hoidetuksi ja yhteistyö toimii, olisi toivottavaa, että suurempienkin yritysten maksuliikenteestä päättävät pohtisivat käytäntöjä uudelleen. ”Reilu peli raksalla” olisi syytä palauttaa osaksi yrityskulttuuriamme. Siitä hyötyvät lopulta kaikki.

Pete Poskiparta
kirjoittaja on ulkouusikaupunkilainen viihdetaiteilija ja mentalisti