Sateet tuovat toivoa sienestäjälle

0
Herkkutatit ovat sienestäjän aarteita. Kuvassa männynherkkutatti. Kuva: Rauno Laine

Rauno Laine

Malttamaton sienestäjä odottaa joka vuosi kuin kuuta nousevaa, että pääsisi metsään sienikorin kanssa. Sienestäjä on monin paikoin Uudenkaupungin seudulla joutunut toteamaan, että kesän kuivuus on vienyt sienet ja sato on jäämässä niukaksi tai olemattomaksi. Näin on esimerkiksi sienestysmailla Kalannin metsissä.

Kosteimmilla paikoilla rannikolla ja saaristossa sieniä on viime aikoina kuitenkin putkahdellut esiin. Nähtäväksi jää, mitä syksyn sateet muualla vielä aikaan saavat. Ainakin suppilovahverot ehtivät vielä hyvin nostaa päätään sammaleesta.

Lue lisää 20.9.2018 lehdestä