Korihait otti kauden toisen voittonsa ennen kaikkea väkevän alun ansiosta. Kouvolan Kouvot oli ensimmäisellä puoliajalla sekaisin petokalan liikkuvan pelin kanssa ja eroa oli parhaimmillaan jo 20 pistettä.
Tahti muuttui kuitenkin sillä kuuluisalla kolmannella jaksolla. Neljän pinnan päähän vieraat jo hilautuivat, mutta petokalan pää kesti lopussa. Huolimatta useista menetyksistä Korihait kuittasi tärkeät sarjapinnat numeroin 95-88.
Onnistujia joukkueessa oli useita, mutta Topias Kuukkanen oli kaikkien yläpuolella. Huikeat 21 pinnaa takonut Kuukkanen haali kolme riistoa ja pakkipäässä pisti Kouvojen pelintekijän Tuomas Hirvosen koville.
Mario Edwards oli avauspuolikkaalla pitelemätön. Puolustuksen koventuessa Edwardsin pelitaso laski aavistuksen, mutta saldoksi tuli kuitenkin komeat 17 pinnaa ja kahdeksan syöttöä.
Brandon Conleylla oli tällä kertaa hyvä päivä ja mies nosteli 15 paunaa ja napsi kymmenen levypalloa. Stephon Jelks (12/13) kuittasi myös tupla-tuplan. Mika Nuolivirta pisteli palloa pussiin kymmenen pinnan arvoisesti.
Korihailla on nyt eniten pelejä pelattuna koko sarjassa ja nyt onkin pienen hengähdystauon paikka. Pelit jatkuvat perjantaina, kun Poharille saapuu Kaarinan Ura.