Hanskat ja pipot esiin – talviaika alkaa

0

Kadonneiden pipojen tai hanskojen metsästys on tuttua puuhaa lapsiperheissä arkiaamuisin. Viimeistään nyt kannattaa käyttää hetki aikaa pipoinventaarioon, sillä lämpimille vaatteille on tarvetta, kun Suomi siirtyy virallisestikin ensi yönä talviaikaan.

Huomenna on syysloman viimeinen päivä ja nukkua voi tavallista pidempään. Talviajan suoma ”ylimääräinen” tunti saattaa helpottaa illanvirkkujen aamuherätyksiä vielä päiviä sen jälkeen, kun kelloja on siirretty. Toisille muutos ei vaikuta yöuniin ja muuhunkaan elämiseen mitenkään, toisilla menee sisäinen rytmi pahasti sekaisin.

Suomalaiset saivat sanoa äskettäin mielipiteensä kellojen siirtelystä Liikenne ja viestintäministeriön kyselyssä. Se sai suuren suosion. Kyselytutkimuksessa 47 prosenttia asettui talviajan kannalle. Kesäajan puolesta liputti 39 prosenttia.

Avoimessa verkkokyselyssä kannat menivät lähes tasan: 52 prosenttia oli talviajan kannalla ja 48 prosenttia kesäajan kannalla.
Tämä viikonloppu saattaa olla viimeinen, kun kelloja ylipäätään siirretään, mutta lopulliset päätökset ovat EU:n ja sen jäsenvaltioiden käsissä.

Tunti taaksepäin tuo marraskuun aamuihin hieman lisää valoa, mutta illat pimenevät nyt todella huimaa vauhtia. Viimeistään nyt kannattaa pipon ja hanskojen lisäksi kaivaa esille myös heijastimet. Vuodenajan vaihtuminen tuo muutoksia myös liikenteeseen, kun teillä siirrytään talvinopeuksiin.

Talven ei pitäisi meille suomalaisille tulla yllätyksenä, mutta joka vuosi tähän vuodenaikaan sattuu paljon kolareita. Ne eivät useinkaan johdu talvesta, vaan siitä, että ajotavoissa on jäänyt kesävaihde päälle.

Huono ajokeli, korkea tilannenopeus ja pieni turvaväli ovat vaarallinen yhtälö aina, mutta erityisesti nyt, kun tien pinnat saattavat muuttua mustaksi jääksi.

Onnettomuuksia sattuu, jos ajotavoissa on jäänyt kesävaihde päälle.