Maija Karala
Viime päivinä puunlatvoista on kuulunut hauskaa helinää. Tilhet ovat jättäneet kesäkotinsa Lapissa ja saapuneet tänne etelään pihlajanmarjoja syömään. Tilhiparvet on helppo tunnistaa kaukaakin persoonallisesta äänestään.
Pihlajanmarjasato ei kuitenkaan ole tänä vuonna järin kummoinen. Kaikissa puissa marjoja ei ole lainkaan. Niissäkin joissa on, tertut ovat pieniä ja marjat kärsineen oloisia. Sato vaikuttaa erityisen mitättömältä verrattuna viime vuoteen, jolloin puut notkuivat punaisenaan marjojen painosta.
Miksiköhän pihlajan marjasato vaihtelee näin paljon? Osasyy on varmasti kunkin vuoden sää. Kulunut kesä oli niin kuiva, että etenkin kallioisilla paikoilla kasvavien pihlajien lehdet käpristelivät ja putosivat etuajassa. Eipä siinä juuri voinut vettä riittää kukkien ja marjojen kasvatukseen!
Viime vuoden kaltaiset suuret sadot eivät silti olisi jokavuotisia, vaikka säät eivät vaihtelisi lainkaan. Puut eivät nimittäin vain passiivisesti tee mitä ilmat määräävät.
Pihlajilla – samoin kuin esimerkiksi männyillä ja kuusilla – on tapana kerätä usean vuoden ajan voimia tuottaakseen sitten kerralla mahtavan siemensadon. Jollain keinolla useimmat saman lajin puut onnistuvat rytmittämään satovuotensa samaan tahtiin.
Idea on sama kuin vaikkapa sammakoiden tai merikilpikonnien tavassa tuottaa valtavat määrät poikasia samaan aikaan.
Puuthan eivät voi suojella jälkeläisiään oravien tai hirvien nälkäisiltä hampailta, vaan niiden täytyy kompensoida suuri kuolleisuus tuottamalla valtavat määrät siemeniä. Kun siemeniä on miljardeja ja seuraavana vuonna versovia nuoria taimia miljoonia, kasvinsyöjät eivät yksinkertaisesti pysty syömään niitä kaikkia.
Näinä vuosina on erityisen hyvät mahdollisuudet, että ainakin muutama taimi selviää elossa ja puiden lisääntyminen onnistuu.
Tilhille se tarkoittaa laihojen ja lihavien vuosien vaihtelua. Viime vuonna ne saattoivat viettää koko talven kotimaisella marjasadolla herkutellen. Tänä vuonna töyhtöpäät ovat ilonamme todennäköisesti vain lyhyen aikaa. Kun pihlajat on tyhjennetty, ne jatkavat matkaa etelämmäs Eurooppaan, ehkä Välimeren rannoille saakka.
Pihlajilla on tapana kerätä usean vuoden ajan voimia tuottaakseen sitten kerralla mahtavan siemensadon.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 18.10.2018 julkaistusta lehdestä