Syysmarkkinat

0

1980-luvun alussa merkittävin käyttämäni älylaite oli varmastikin heijastin tai taskulamppu, jossa oli vaihdettava värikalvo. Tässä viitekehyksessä on helppo ymmärtää, että syksyinen kohokohta oli heittämällä tapahtuma nimeltään Syysmarkkinat.

Ajatella, että maailman kaikki ihmiset kokoontuvat juuri Uuteenkaupunkiin. Jokaisella ihmisellä on yksi kansakunnan suurimmista keksinnöistä, jojo. Markkinakojuja on kymmeniä, satoja, ehkä jopa tuhansia ja ne ovat täynnä mielenkiintoista tavaraa. Tavaroita, joita ei ole missään muualla. Ei edes Raumalla, ei ehkä Turussakaan. Vaatteita, koriste-esineitä, pullaa, leluja. Kaupungissa, jossa seuraava huippukohta oli Sokoksen katolta karkkeja heittelevä joulupukki, markkinat täytti lapsen sielun ja vatsan viikoiksi eteenpäin.

Luumut. Missään muualla ei ole ollut ennen eikä jälkeen niin komeita, syvän lilanvärisiä luumuja kuin Uudenkaupungin torilla markkinoilla. Luutia, harjoja tai koreja. Myynnissä olevat korit ulottuivat taivaaseen asti. Joukossa oli lapsille tarkoitettuja somia pikkuharjoja ja ihania pieniä koreja, mutta niitä ei tietenkään ostettu. Ne olivat epäkäytännöllisiä eikä tavaroita ole tapana ostella ihan vain huvikseen. Ei vielä 80-luvun alkupuolella.

Pusuja, suukkoja, joissa on makeaa vaahtoa sisällä ja joita kutsuttiin silloin vallan toisella nimellä. Päällä on kaunista foliopaperia, joista voi pyöritellä pienen pallon ja työntää vaikka nenään. Ensin söin punaiset, sitten vihreät, sitten siniset, ja kun ei mitään muuta enää ollut, ruskeat.

Yllätyspaketit. Uudenkaupungin torilla olivat tuolloin Suomen parhaat yllätyspaketit. Paketit olivat korissa lapsen silmien korkeudella. Voisin kertoa niistä vuorokauden menettämättä kiinnostustani aiheeseen. Ihme, ettei kukaan ole väitellyt niistä tohtoriksi. Miltä nyt näyttää lahjapaketti lapsen silmien korkeudella, kun jouluunkin on kuukausia matkaa. Ihan sama vaikka paketissa olisi ollut kourallinen soraa. Se pakettihan siinä pääasia oli.

Monissa kojuissa myytiin isoon ääneen. Koska Varsinais-Suomessa vain heikkolahjaiset ja koliikista kärsivät sylivauvat käyttävät ääntään tarpeettoman lujaa, tämä oli mielenkiintoinen näytelmä. Ja minulle ostettiin huutajalta vihkoja. Tuosta lähti ruudullinen vihko ja tuosta vielä värityskirjakin mukaan. Ja paperia riitti niin paljon, että piirsin heti kotiin päästyäni varmuuden vuoksi jokaiselle sivulle jotain.

Muistot sekoittuvat päässä helposti puuroksi, mittasuhteet katoavat. Vuodet ja vuosikymmenet menevät sekaisin. Voihan olla, että markkinoilla satoi ja tuuli. Myyjiä oli alle kymmenen ja luumutkin pieniä ja onnettomia.

Onneksi minulla on hyviä ja täsmällisiä päiväkirjamerkintöjä ajalta. Ne on kirjoitettu salakirjoituksella. En vain valitettavasti muista enää koodia.

Taina Pärkö-Luotonen
viestintäpäällikkö

Lue myös:  Juristeriaa