Olen ollut lähes koko ikäni kömpelö tai tohelo niin kuin itse määrittelen. Olen jo itse tottunut siihen, mutta osa läheisistä on kyllästynyt tai häpeissään tai riemuissaan.
Onnistun kompastumaan puutarhakutsuilla kahteen portaaseen ja kaatumaan nurmikolle lounaslautasen kanssa. Sinänsä mallikkaasti, koska lounas pysyi lautasella.
Tai onnistun kumoamaan ison lusikallisen munavoita vieressä seisovan työpaikkani hallituksen puheenjohtajan kahvikuppiin. Munavoin piti osua lautasellani olevan karjalanpiirakan päälle.
Useimmiten vihje lounaastani löytyy joko puseroni helmasta tai rinnuksiltani. Kastelen auton istuinpenkin ja samalla itseni kukkapuskan vedellä. Kumoan kahvikupin lusikan avulla keittiön pöydälle ja uitan aamun lehden. Näitähän riittää…
Kömpelyyttä varmasti kyllä vauhdittaa myös se, kun yrittää tehdä kahta tai kolmea asiaa yhtä aikaa eli yrittää tehdä asioita nopeasti ja joustavasti niin kuin ruuhkavuosina.
Jokainen meistä naisista osasi tehdä ruuhkavuosina kahta, kolmea asiaa yhtä aikaa. Seuraat toisella silmällä lapsen syömistä, sekoitat kastikekattilaa ja kuuntelet toisella korvalla lempikappaletta radiosta tai silmäilet keittiön tasolla olevaa reseptikirjaa.
Mutta vuosien myötä minulla tämä kyky on ilmiselvästi heikentynyt. Jos yritän tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, toinen menee taatusti mönkään tai rinnuksille. Kun sotken puseroni lounaallani, johtuu se todennäköisesti puoliksi siitä, että luen samalla sanomalehteä. Keskityn enemmän lukemiseen kuin syömiseen ja lopputuloksen silloin tietää.
Imuroidessa voi hyvin kuunnella korvakuulokkeilla Mielensäpahoittajan seikkailuja maailmalla. Tylsä siivous sujuu silloin paljon mukavammin ja joutuisammin. Mutta samalla pudottaa nauraessaan imurin suulakkeella pöydältä lasisen kynttilänjalan lattialle tuhansiksi palasiksi.
Ikävuosien karttuessa ei selvästi kannata yrittää tehdä enää kahta asiaa saman aikaisesti. Varsinkin tarkkuutta tai sorminäppäryyttä vaativissa askareissa on parasta keskittyä vain siihen, mitä yrittää tehdä. Se on niin moneen kertaan opittu kantapään kautta.
Aivotutkija todisti radiossa tässä yksi aamu, että ihminen pystyy keskittymään vain aidosti yhteen asiaan kerrallaan. Sen kuuleminen oli todella lohdullista ja maailma näytti hetken aavistuksen verran valoisammalta. Että loppujen lopuksi on aivan luonnollista, että olen tohelo.
Eija Isotalo
toimittaja