Marraskuu on ollut synkkä myös Korihaille

0

Korihaiden kausi miesten Korisliigassa alkoi lupaavasti. Kahdeksasta ensimmäisestä ottelustaan uusikaupunkilaiset voittivat kolme.

Joukkue ei kokenut viime kaudelle tuttuja murskatappioita ja vastustaja pysyi pääasiassa alle sadassa pisteessä. Ensimmäisen kuukauden jälkeen suunta on ollut kuitenkin alaspäin.

Marraskuussa Korihait on voittanut vain kerran ja Salon- ja Kouvolan-reissuilta joukkue palasi suuri tappio niskassaan. Murheenkryyniksi on muodostunut kolmas jakso, jolloin vastustaja on onnistunut lähes kaikessa uusikaupunkilaisten kolistellessa rautoja.

Kauden ennakkokaavioissa Korihait sijoitettiin sarjassa viimeiseksi. Alkukausi osoitti, että Korihait ei suostu suosiolla jäämään heittopussiksi, mutta valitettavasti nyt joukkue on ottanut ”oman paikkansa”.

Joukkue muuttui lähes kokonaan täksi kaudeksi ja ainakin alussa uudet hankinnat näyttivät onnistuneilta. Sittemmin jokaiselle on osunut huonoja pelejä ja valitettavan usein samaan aikaan.
Juuri nyt joukkue kaipaisi yleisön tukea, mutta oudon sarjaohjelman vuoksi tämän vuoden puolella Pohitullissa pelataan enää vain kerran.

Alun hyvistä otteluista huolimatta yleisökeskiarvo on vain hieman parempi kuin viime kaudella. Otteluissa on käynyt keskimäärin 604 katsojaa, mikä on sarjan toiseksi huonoin lukema.
Menestysvuosien noin tuhannen ottelun keskiarvoon tuskin päästään, mutta esimerkiksi toissa kaudella Korihaiden yleisökeskiarvo oli yli 700.

Menestys ja yleisömäärä kulkevat yleensä käsikädessä, joten toivotaan uutta intoa sekä kentälle että katsomoon. Kaikki on edelleen mahdollista. Tasaisessa sarjassa vain Salon Vilpas on karannut omille teilleen.

Kaikki on edelleen mahdollista.