Tulossa – Iha pimi perjanta ja karkkisadetta

0

Black Friday. Tämä Yhdysvalloista Suomeen rantautunut kauppojen joulusesongin avauspäivä tarjouksineen on levinnyt entistä laajemmin myös Suomeen.

Mustaa perjantaita vietetään joka vuosi neljäntenä marraskuun perjantaina, ja tänä vuonna se osuu huomiselle päivälle. Uudessakaupungissa se ei ole tähän asti juurikaan näkynyt, mutta nyt näkyy. Osa uusikaupunkilaisista kivijalkakaupoista nimittäin tempaisee huomenna Black Fridayn merkeissä.

Tapahtumapäivä on saanut paikallisen nimen, Iha Pimi perjanta. Tulevat viikot ovat paikallisille kivijalkakaupoille tärkeää aikaa, ja ilman joulukauppaa moni liike ei välttämättä olisi edes olemassa.

Lähiostosten tekeminen vahvistaa paikallista elinvoimaa ja on myös ekoteko. Kaupat eivät pysy hengissä pelkästään sympatialla, vaan ne tarvitsevat asiakkaita. Uudet ideat, yhteistyö ja synergia ovat voimavara, jota ei voi kuluttaa loppuun.

Uudenkaupungin keskusta kauppoineen ja palveluineen on jo luonnostaan omanlaisensa kauppakeskus. Tyhjiin liiketiloihinkin saadaan toivottavasti talousalueen kasvun myötä uusia yrittäjiä.

Ilman yrittäjiä, yhdistyksiä ja monia muita toimijoita Uudenkaupungin joulun aika olisi monta tapahtumaa köyhempi. Konsertit, tapahtumat, jouluvalot ja torin upea kuusi luovat valoa vuodenaikaan, joka ulkoisesti on kovin harmaa ja synkkä.

Joka vuosi käydään keskustelua siitä, milloin on sopiva ajankohta aloittaa jouluvalmistelut. Uudessakaupungissa joulun aika alkaa virallisesti ensi viikonloppuna. Joulun avaus -hulinat, Wanhanajan joulumarkkinat ja museon joulunäyttely ovat odotettuja tapahtumia.

Tuleva sunnuntai on myös ainoa ajankohta vuodessa, jolloin Uudessakaupungissa on tarjolla karkkisadetta – olipa sää sitten millainen tahansa.

Lähiostosten tekeminen vahvistaa paikallista elinvoimaa ja on myös ekoteko.