Useimmat meistä taitavat toisinaan silmäillä kanssaihmistensä pukeutumista ja arvioida ja arvostella mielessään tai jopa ääneen näkemäänsä. Näkemämme perusteella voimme tehdä päätelmiä – oikeita tai vääriä – ihmisestä itsestään, hänen sosiaalisesta asemastaan, harrastustaustastaan ja ammatistaan. Ex-työnantajallani oli usein tapana tokaista ”kyllä se niin on, että vaatteet tekee miehen”, kun vaikkapa joku meistä miestyöntekijöistä sovitti jotakin uutta myyntiin tullutta vaatetta. Terveisiä vaan Jyrkille.
Eivät vaatteet välttämättä tee miestä sen paremmin räkänokasta kuin tyhjännaurajastakaan, mutta kyllä ne helposti ainakin ensivaikutelmaan vaikuttavat. Nykyisessä työpaikassani on tapana pukeutua astetta paremmin kuin olen aikaisempina työvuosinani tottunut. Siistillä pukeutumisella kunnioittaa niin asiakkaita kuin työkavereitakin. Työ- ja vapaa-aikakin erottuvat paremmin, kun 30 asteen kesähelteillä vaihtaa kotiintullessa kauluspaidan ja pitkät housut shortseihin ja t-paitaan.
Työhön ei silti pitäisi pukeutua myöskään ylisiististi. Ammattiin ammatin tavalla. Toimari tai pomo voivat hyvin kulkea puku päällä kovat kaulassa, ja monessa tapauksessa näin pitääkin. Mutta myyntimiehelle se ei enää joka alalla sovikaan, olipa käyntikortissa kuinka hieno titteli hyvänsä.
Jos itse menisin puku päällä tarjoamaan urheiluliikkeeseen tennismailoja, taitaisi kauppias nauraa minut pihalle. Saattaisivat paikalliset hiihtäjätkin hieman oudoksua, jos kauppias itse vastaanottaisi suksia voideltavaksi kravatti kaulassa. Tai jos kaivuriyrittäjä ilmestyisi työmaalle valkoisessa kauluspaidassa. Yhtä lailla kummalliselta vaikuttaisi nähdä pankin toimitusjohtaja vaikkapa juhlapuhetta pitämässä verkkarit jalassa.
Joitakin vuosia sitten eräs pääkaupunkiseudulla sijaitseva urheiluliike antoi lumilautamyyjilleen vapauden pukeutua töihin lajin vaatimalla tavalla. Oli selvää, että lumilauta-asiakkaat luottivat enemmän lumilautamerkin huppariin ja lippikseen sonnustautuneeseen lajiharrastajaan kuin urheiluliikeketjun poolopaitaan pukeutuneeseen ”perusmyyjään”.
Tällä tavalla meidän omat ennakkokäsityksemme ja tottumuksemme joko rakentavat tai nakertavat luottamusta jo ennen kuin ihminen on ehtinyt sanoa sanaakaan. Otsikkoni väitteestä huolimatta, eivät ne vaatteet kenestäkään ammattilaistakaan tee, mutta kyllä ne monessa tilanteessa aimo annoksen uskottavuutta antavat. Osaisitko itse luottaa punaiseen takkiin pukeutuneeseen lääkäriin tai valkoiseen palttooseen kääriytyneeseen joulupukkiin?
Kohdalleni on tuplaten osunut kenties hienoin titteli, jonka voin itselleni kuvitella; Isä. Ja isyyden pätevyyden kanssa ei vaatetuksella ole mitään tekemistä. Oikein hyvää isänpäivää kaikille isille ja isoisille, vaatetuksesta riippumatta, niin kotien kahvipöytiin kuin sinne pilven reunallekin.
Marko Pitkäranta
uusikaupunkilainen Lohjalla