Rankka, mutta tärkeä paikallinen lukukokemus

0

Miksi sodista pitää puhua, tehdä elokuvia tai kirjoittaa kirjoja? Eikö riitä, että keskityttäisiin siihen, että uusia sotia ei syntyisi ja sota-alueilla tilanne saataisiin rauhoitettua?

Suurimmalle osalle suomalaisista sota on kaukainen asia, joka ei kosketa omaa arkea. Maailmalta tulevat uutiset konflikteista ja kriiseistä eivät kiinnosta ja oman maan sodista on kulunut jo pitkä aika.

Suomessa ylivoimaisesti eniten puhuttanut sota on ollut tähän asti talvisota, joka tunnetaan myös maan rajojen ulkopuolella. Vuonna 1918 käyty sisällissota on tähän vuoteen asti ollut jos ei nyt vaiettu niin kuitenkin vähemmän tunnettu sota, vaikka se vaati lähes 40 000 uhria.

Sota jakoi kansan ja vaikutti julmalla tavalla myös Uudessakaupungissa. Uudenkaupungin museon alkuvuoden sisällissotaa esittelevästä näyttelystä vauhtia saanut Vihaa, verta ja kyyneliä -teos julkistettiin itsenäisyyspäivän aattona.

Viiden kirjoittajan yhteistyönä syntynyt kirja on tärkeä teos, jonka toivoisi kuluvan mahdollisimman monen, myös nuorien, käsissä. Se kertoo karulla tavalla, miten sota on koskettanut esivanhempiamme ja että väkivaltaisuudet ovat osa historiaamme, vaikka emme juuri nyt eläkään sodan keskellä.

Uudenkaupungin itsenäisyysjuhlassa juhlapuheen piti uusikaupunkilaislähtöinen Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson. Hän kertoi käyttävänsä maailmalla puhuessaan Suomea esimerkkinä siitä, miten sovinto ja rauhanomainen rinnakkaiselo ovat mahdollisia vaikeidenkin konfliktien jälkeen.

Hän myös muistutti, että kaukaisilta tuntuvat kriisit voivat yhä enemmän vaikuttaa myös omaan turvallisuutemme.

Museojohtaja Mari Jalava toivoi Uudenkaupungin Sanomien kolumnissa keväällä, että sodan muistovuoden päätyttyä Uudenkaupungin tapahtumat vuodelta 1918 löytyisivät kansien välistä. Toive toteutui: Uusi paikallinen historiateos tuo esiin rankkoja yksityiskohtia, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi myös jälkipolville

Miksi menneistä sodista pitää puhua?