Joulukuusien kauppa käy juuri nyt vilkkaana ja tahti tiivistyy viikonloppua kohden.
Valinnanvaraa riittää: tarjolla on luomua, kasvatettua, kapeaa, leveää, kotimaista ja ulkomaista. Viime vuosina on alettu suosia myös muovikuusia. Niiden neulasia ei löydy kodeista vielä juhannuksena ja ne sopivat allergikoillekin.
Aito kuusi on juurtunut vahvasti suomalaiseen jouluperinteeseen. Taloustutkimuksen vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan 54 prosenttia kotitalouksista hankki joulupuun.
Neljä viidestä kuusesta ostetaan erilaisista myyntipisteistä. Jo vähän yli miljoona kuusta tulee suomalaisten joulupuunkasvattajien tiloilta.
Jokaisella ostajalla on oma vankka näkemyksensä siitä, millaiselta kuusen pitää näyttää. Ulkonäön lisäksi kuusikaupassa kuluttajat miettivät myös ympäristöä. Joulupuuseuran mukaan joulukuusen hiilijalanjälki on muutaman kilon. Sen kasvattamiseen on käytetty vain vähän tai ei ollenkaan lannoitteita ja torjunta-aineita. Ekologisuutta lisää myös puun kierrättäminen.
Kuusen osuus koko joulun aiheuttamasta ympäristökuormituksesta on ylipäätään hyvin pieni. Ilmastovaikutukset riippuvat lähinnä siitä, mistä kuusi on hankittu. Lähikuusi on ympäristöystävällisen kuluttajan valinta.
Entäpä sitten muovikuusi? Sen valmistamiseen ja kuljetukseen on käytetty uusiutumattomia luonnonvaroja. Tekokuusen ympäristökuorma vähenee toki olennaisesti, jos sen käyttöikä on pitkä.
Aidosta kuusesta voi nauttia koko joulunpyhien ajan, jos muistaa antaa sille vettä. Metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta vertaa joulukuusen nesteytystä ruoan kylmäketjuun. Se ei saa päästä katkeamaan missään välissä. (sivu 6).
Aito kuusi on juurtunut vahvasti suomalaiseen jouluperinteeseen.